• Poliisi huolissaan nuorten vaarallisesta mopokäyttäytymisestä – Hämeessä aiheutettu paljon vaaratilanteita

    Hämeen poliisi on erittäin huolestunut nuorten mopokäyttäytymisestä Nastolassa. Poliisi on läpi kesän saanut useita ilmoituksia mopoilijoiden vaarallisesta tieliikennekäyttäytymisestä
    Nuoret mopoilijat ovat aiheuttaneet Hämeessä vaaratilanteita. Kuvituskuva.
    Nuoret mopoilijat ovat aiheuttaneet Hämeessä vaaratilanteita. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset|Liikenne
    2.8.202413:45
    Silja Kinnunen

    Hämeen poliisi on kesän aikana saanut useita ilmoituksia mopoilijoiden vaarallisesta tieliikennekäyttäytymisestä Lahden Nastolassa. Poliisin tiedotteen mukaan mopoilijat ovat aiheuttaneet paljon vaaratilanteita myös muille tiellä liikkujille.

    Ilmoituksien sekä poliisin havaintojen mukaan mopoilijat keulivat ja ajavat ylinopeutta. Lisäksi nuoret ajavat risteyksien läpi muut liikennettä huomioimatta, ja peittävät rekisterikilpiään. Mopoilijat ovat myös selkeästi yrittäneet saada aikaan takaa-ajotilanteita poliisin kanssa.

    Tieliikennekäyttäytyminen on ollut erittäin piittaamatonta lain kielloista ja käskyistä. Asiasta on kirjattu rikosilmoituksia.

    Hämeen poliisi kehottaa vanhempia ottamaan selvää, miten omat lapset ajavat mopoilla ja keskustelemaan nuorten kanssa tieliikennekäyttäytymisestä. Onnettomuuksilta ei poliisin mukaan voida välttyä, jos samanlainen käytös liikenteessä jatkuu.

    Lisää aiheesta
    • Touko Liikonen kertoo, että säännöllisesti PV-harrastusryhmän Facebook-sivulla joku tiedustelee, vaihtuisiko Honda Monkey PV:hen. Vastauksina on aina lyhyt ”ei”. Veli-Matti Sammalmaa taas todistaa Monkey-väen merkkiuskollisuuden puolesta.

      Koneet ja kulkuneuvot | Suzuki PV vastaan Honda Monkey: Tossumopojen taisto jatkuu vuosikymmenestä toiseen

    • Nopeasti lähestyvät mopot ja moottoripyörät saattavat yllättää autoilijan.

      Autot | Nopea moottoripyörä voi yllättää autoilijan − moni jättää turvavälin liian lyhyeksi

    • Mopoilla ajetaan paljon pienillä teillä, joissa myös kolarit tapahtuvat.

      Liikenne | Huonokuntoiset ja viritetyt mopot yleisiä liikenteessä

    Artikkelin aiheet
    mopokäyttäytyminen
    Hämeen poliisi
    nuoret
    Nastola
    tieliikenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin