• Luulin omistavani vain pienen saunamökin, mutta minulla onkin osuus yli 500 hehtaarin vesialueisiin – Jokainen voi tarkistaa kiinteistöön liittyvät oikeutensa itse

    Tuoreen kiinteistönomistajan kannattaa tutustua hankintaansa, sillä kiinteistön piilevät tiedot voivat yllättää.
    Tilaajalle
    Kiinteistöön voi kuulua vesi- ja venevalkamaoikeuksia, jolloin pääsee hyödyntämään oman rannan lisäksi muitakin vesistöjä
    Kiinteistöön voi kuulua vesi- ja venevalkamaoikeuksia, jolloin pääsee hyödyntämään oman rannan lisäksi muitakin vesistöjä Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset|Kodin talous
    26.12.202305:00
    Eija Mansikkamäki

    Korona-aika toi Suomeen ison määrän uusia mökinomistajia. Mutta eivät vanhatkaan välttämättä tiedä, mitä kaikkia rasitteita ja oikeuksia omaan kiinteistöön kuuluu.

    Kiinteistön piilevät tiedot pääsivät yllättämään minutkin. Löydän Maanmittauslaitoksen sivuilta kiinteistötunnuksella ja maksutta pikkuruisen saunamökkini pikkuruisella tontilla, sen rajat ja neljä metriä leveän tieoikeuden. Mutta näiden lisäksi kartalla näkyy iso liuta muita punaisia pisteitä.

    Oheinen kartta kuvaa aluetta todenmukaisesti sorakuoppaa ja kaivoa lukuunottamatta.

    Tarkemmin katsottuna pisteet näyttävät olevan lähistön pienempiä järviä ja lampia. Selityksen mukaan ne ovat oikeuksia yhteisiin vesialueisiin, yksi myös yhteiseen maa-alueeseen.

    Mitäs ne sellaiset ovat? Rekisteripäällikkö Mauno Pyykönen on ilmeisen ilahtunut kysymyksestäni, sillä laitos on juuri siirtämässä kaikkia Suomen kiinteistöjen tieoikeus- ja rasitetietoja sähköiseen muotoon.

    Aivan aluksi hän haluaakin kuulla, mikä kahdesta kartalla näkyvästä tiestä johtaa mökilleni: ylempi vai alempi? Toinen poistetaan, ja taas on yksi tieto korjattu.

    Tieoikeus onkin yksi tavallisimmista oikeuksista, mutta muitakin oikeuksia ja rasitteita voi olla: muita viivamaisia kuten voimalinjoja, pistemäisiä kuten kaivoja, aluemaisia kuten venevalkamia, mutakuoppia tai soranottopaikkoja. Varsinkin Lapissa voi olla myös erityisiä etuuksia, kuten oikeus kalastukseen.

    Oman kiinteistönsä sijaintia, rajoja ja ilmakuvaa voi tarkastella Maanmittauslaitoksen karttapaikasta ja tarkemmin kirjautumalla pankkitunnuksilla asiointipalveluun. Omat kiinteistöt ja huoneistot -osiosta paljastuvat myös oikeudet ja rasitteet. Jatkossa vahvalla tunnistautumisella näkee myös omat osakehuoneisto-omistuksensa.

    Osakkuudet voivat olla yhdentekeviä tai arvokkaita. Minulle näyttää kuuluvan osuus yhteen maa-alueeseen ja monesta pläntistä muodostuvaan yhteiseen vesialueeseen.

    ”13 aluetta ja iso kuin mikä!” Pyykönen hihkaisee vilkaistuaan kiinteistöni vesialueen. Se on liki 550 hehtaaria ja käsittää oman mökkirantani ja siitä kahteen suuntaan kilometrikaupalla muiden mökkirantaa. Kauempana sisämaassa se seurailee pienten lampien ja järvien ääriviivoja.

    ”Vesialueet periytyvät isojaosta, ja siksi kalastusoikeuksia voi olla kaukanakin talosta. Vesialueilla perusjuttu on, että osakas saa muutaman katiskan tai verkkomerkin halvemmalla tai ilmaiseksi ja vaikkapa ravustaa ja vesilinnustaa”, Pyykönen valistaa.

    Tieto on minulle arvoton, sillä en kalasta, ravusta enkä sorsasta – ainakaan vielä. Rantaan saisin mennä jokaisenoikeudella, vaikka tieoikeutta ei olisikaan. Ehkä käväisenkin pulahtamassa kaikissa vesistöissäni ensi kesänä.

    Ilmenee myös, että vesialueella on osakaskunta ja se on perustettu vasta joulukuussa 2022. Rikkonaiset oikeudet on ilmeisesti päätetty niputtaa ja kaksi osakaskuntaa yhdistää.

    Osakaskunta on järjestäytynyt, joten yhteyshenkilö selviää maksutta soittamalla Maanmittauslaitokseen tai osakaskunnan maksullisesta kiinteistörekisteriotteesta.

    Soitan hoitokuntaan ja kuulen, että vain osakkaat saavat ravustaa ja ostaa kalamerkin ulkopuolisia halvemmalla, mutta linnustuksesta luopumista mietitään.

    Osakkuus voi olla hyvinkin rahanarvoinen, jos se sattuu olemaan vaikkapa saaressa, jossa on rakennusoikeutta.

    Osuus voi myös olla hyvinkin rahanarvoinen, Pyykönen huomauttaa.

    ”Näin on, jos se sattuu olemaan vaikkapa saaressa, jossa on rakennusoikeutta, ja osakaskunta päättäisi myydä saaren tai tontteja.”

    Yhteisen alueen kanssa pääsee tekemisiin myös, jos haluaisi lunastaa vaikkapa mökkirantansa vesijätön.

    Oikeudet vieraisiin vesiin ovat monille tarpeettomia, ja minullekin riittää oma järvimaisema.
    Oikeudet vieraisiin vesiin ovat monille tarpeettomia, ja minullekin riittää oma järvimaisema. Kuva: Eija Mansikkamäki

    Minulle kuuluu vesistöjen lisäksi myös maata: yhteinen 1,5 hehtaarin myllypalsta.

    ”Siinä näyttäisi olevan joki, eli siinähän on varmaan ollut joskus mylly”, Pyykönen päättelee. Kuulen muualta, että niin on: mylly jauhoi 1950-luvulla paikallisten jyvät ja tuotti sähköä. Koskeen istutetaan edelleen kalaa, mutta muuten alue jäi tienparannuksen jalkoihin.

    Osuuteni koko maa-alueesta on 0,00100/1,166600, ja sen 550 hehtaarin vesialueen osuus 0,005677/100,000000. Osuudet on johdettu vanhasta veroluvusta eli manttaalista, Pyykönen selvittää.

    Kuulostaa vanhanaikaiselta, kuten monet alan muutkin termit lainhuudatuksesta lähtien.

    Luultavasti myllypalsta on pelkkää kesantoa. Voisinkohan kasvattaa sillä vaikka perunaa?

    ”Kyllä yhteisen palstan viljelemisestä voi tulla sanomista”, Pyykönen arvelee.

    Eikä se onnistuisikaan, sillä kuulen, että palsta kasvaa lepikkoa.

    Lisää aiheesta
    • Rajapyykki on hyvin näkyvissä.

      Talous | Kiinteistöjen raja- ja rasitetietoja käydään nyt läpi kunta ja omistaja kerrallaan – ”Muutama miljoona rajamerkkiä on vielä hukassa”

    • Alkuperäinen rajapyykki maastossa kertoo rajan oikean sijainnin. Kartan poikkeamat johtuvat yleensä vanhojen sijaintimittausten epätarkkuudesta.

      Metsänhoito | Sokea usko karttaan voi aiheuttaa kohtalokkaan virheen – näin vältyt hakkaamasta vahingossa naapurin metsää

    • Metsänhoito | Video: Sammaloitunut kivi voi olla tärkeä rajapyykki – metsänomistaja Marika Hänninen neuvoo, miten rajapyykkejä voi metsästää

    Artikkelin aiheet
    kiinteistönomistus
    Maanmittauslaitos
    yhteinen vesialue
    tieoikeus
    osakaskunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria