
Brent-laadun raakaöljyn hinta on noussut 70 dollariin tynnyriltä, kun markkinat hermoilevat iskeekö Yhdysvallat Iraniin.
Vielä tammikuun alussa hinta liikkui noin 60 dollarissa.
Hinta on tammikuun lopulla noussut korkeimmilleen sitten viime kesän. Kesäkuussa hinta kohosi yli 75 dollarin. Tuolloin hintaa nosti Israelin ja Iranin sota. Kesällä hinta laski nopeasti Yhdysvaltojen tehtyä iskun Iraniin.
Markkinoilla hermoillaan, miten käy öljykuljetuksille Hormuzinsalmen kautta, jos alueella alkaa taistelut, kertoo Trading Economics.
Salmi on myös tärkeä nesteytetyn maakaasun kuljetusreitti. Kaasun hinta on Euroopassa kohonnut lähelle 40 euroa megawattitunnilta, kun tammikuun alussa hinta oli alle 30 euroa.
Hintanousuista huolimatta sekä öljy että kaasu ovat tällä hetkellä halvempia kuin vuosi sitten. Öljyn hintaa on tänä talvena pitänyt matalana arviot, että siitä on ylituotantoa.
Vuosi sitten öljy maksoi runsaat 75 dollaria tynnyriltä.
Kullan hinta rikkoo ennätyksiä lähes joka päivä. Kullan hinta on kaksinkertaistunut vuoden 2025 alun jälkeen.
Hopean hinta on vuodessa yli kolminkertaistunut.