• Hyvä hallintotapa kadoksissa

    Uutiset
    29.6.201216:00
    MT toimitus

    JOROINEN (MT)

    Hallinnon valta on lisääntynyt. Vallan lisääntyminen on heikentänyt viljelijän asemaa ja asioiden hoitoa. Tällaisia terveisiä annettiin keskiviikkona MTK:n johtokunnalle ja toimihenkilöille, jotka retkeilivät Etelä-Savossa.

    ”Vastuuhenkilöitä on vaikea löytää, esitettyihin kysymyksiin ei tahdo saada vastausta ainakaan kirjallisena ja vastauksista on vaikea saada selkoa”, luettelee Pirkko Hämäläinen.

    Hämäläisellä on miehensä kanssa luomulammastila Kerisalonsaaressa. Uuhia on lähes 90 ja karitsoita 70. He myös tuottavat muun muassa luomusiementä, perunaa ja ovat matkailuyrittäjiä.

    Hämäläinen laskee, että heillä on vuoden aikana ollut jopa 22 erilaista tarkastusta ilman mitään huomautettavaa.

    ”Mutta korvamerkkitarkastuksessa ilmeni ongelmia, mikä on aiheuttanut valtavasti töitä ja harmia. Asian hoidossa ei ole toteutunut hyvä hallintotapa.”

    Ongelmia aiheuttaa lampaiden laidunnus metsälaitumilla ja puuttuvat korvamerkit, sillä lampaiden korvamerkit eivät kestä korvissa maasto-olosuhteissa.

    ”Valvontaa pitää toki olla, mutta esimerkiksi tiedonvälityksen ja -kulun on toimittava paremmin”, sanoo Hämäläinen.

    Hän myös neuvoo hakemaan heti apua, kun on tarvetta toimittaa esimerkiksi vastineita. ”Tarkastukseen kannattaa myös pyytää muita henkilöitä paikalle viljelijän lisäksi kaiken varalta.”

    Keskiviikkona Hämäläinen tarjoili majatalo Vanamolassa MTK:n johtokunnalle ja toimihenkilöille lounasta. Majatalon tarjoaman ruuan raaka-aineista 90–95 prosenttia tulee 50 kilometrin säteeltä tilasta.

    ”Kuulin aikanaan Saksassa vieraillessani, miten paikalliset kehuivat käyttävänsä pääasiassa lähialueen tuottajien tuotteita. Emme halunneet jäädä sen huonommiksi.”

    Majatalon asiakkaista yli 90 prosenttia on saksalaisia. Sama matkatoimisto on välittänyt asiakkaat Vanamolaan jo vuodesta 1978.

    ”Kyse on ryhmämatkoista, joilla asiakkaat viipyvät meillä kaksi viikkoa. Majoituskapasiteettia on lähes 60 hengelle.”

    Vanamolan kesä vuodelle 2013 on jo myyty, vapaata on vasta kesällä 2014.

    ”Talvi on hiljaisempaa, silloin järjestämme paljon erilaisia juhlia ja yritysten tilaisuuksia. Iso osa kotimaisista asiakkaista tulee Kehä III:n eteläpuolelta.”

    SARI PENTTINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    hyvä hallintotapa
    luomuviljely
    lammastalous
    maaseutuyrittäjyys
    MTK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria