• Kivihiilen kulutuksen kasvu sen kun jatkuu

    Viime vuoden lopulla kiihtynyt kivihiilen kulutuksen kasvu jatkuu. Halvan hiilen polttoa on lisäämässä turvepulan lisäksi pohjoismaisten vesivarastojen hupeneminen.
    Kuva: Kuopion Energia
    Uutiset
    5.4.201309:30
    MT toimitus

    Energia-alan asiantuntijayrityksen Energiakolmion salkunhoitajan Toni Sjöblomin mukaan vesivoimatuotannon vähentyessä tilaa syntyy hiilivoimalla tuotetulle sähkölle.

    ”Nyt vesivarastot Pohjoismaissa ovat 25 terawattituntia alle normaalin. Se tarkoittaa, että todennäköisesti myös kesällä tullaan ajamaan hiililauhdetta”, Sjöblom sanoo.

    Kivihiilen poltto kääntyi viime vuoden lopulla jyrkkään nousuun. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiiltä kului joulukuussa 70 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana edellisvuonna.

    Tämän vuoden alussa metsähakkeen sähköntuotantotukea leikattiin liki kolmannes. Sen seurauksena metsähakkeesta tuli kallein polttoaine.

    ”Metsähakkeen käyttö vähenee, ja puupolttoaineiden osuus tulee olemaan meillä todennäköisesti aiempaa pienempi”, arvioi Pietarsaaressa toimivan Alholmens Kraftin toimitusjohtajan Roger Holm .

    Artikkelin aiheet
    kivihiili
    energia
    turvepula
    vesivarastot
    metsähake
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena