• Kaivosselvitysmies ehdottaa: Kaivoslupaan tarvitaan aina kunnan kaava

    Pekka Vihervuori katsoo, että vakuudet kaivoksen jälkihoidon ja sulkemisen varalta ovat liian pienet.
    Terrafame louhii Sotkamossa nikkeliä.
    Terrafame louhii Sotkamossa nikkeliä. Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset
    17.6.201922:15
    Jouko Kyytsönen

    Kunnan kaavan tulisi aina olla kaivoksen perustamisen edellytyksenä, kaivoslaista selvityksen tehnyt Pekka Vihervuori ehdottaa.

    Nykylaissa kaavan voi korvata muulla maankäytöllisellä selvityksellä. Vihervuori poistaisi laista tämän kohdan. Muutos lisäisi kunnallista itsehallintoa.

    Kaavoitus on Vihervuoren mukaan kuitenkin perustellumpi tapa päättää suhtautumisesta kaivokseen kuin pelkkä kunnan päätös siitä, suostuuko se kaivoksen perustamiseen vai ei.

    Kaavalla vaikutetaan paljon muihinkin maankäytön asioihin kuin kaivokseen ja sen laatimista säädellään oikeudellisesti, selvitysmies huomauttaa.

    Kaivosteollisuuden mukaan Vihervuoren selvitys asiasta on perusteellista ja järkevää pohdintaa varsinkin hallitusohjelmaan verrattuna, jossa on ranskalaisella viivalla esitetty kunnille veto-oikeutta kaivosten perustamiseen.

    "Pahimmillaan tämä johtaisi siihen, että kunnan mielipide vaihtuu neljän vuoden välein vaalien jälkeen, jolloin yhtiöiden kiinnostus investoida Suomeen loppuu", johtaja Pekka Suomela Teknologiateollisuudesta sanoo.

    Vihervuori ei esitä muutoksia varaus- ja malminetsintälupien periaatteisiin. Suomessa ympäristöjärjestöt ja vihreät ovat arvostelleet valtaamista ja "löytäjä saa pitää" -periaatetta, mutta Vihervuoren mukaan asia ei ole noin suoraviivainen.

    Varauksia voidaan tehdä suurille alueille, mutta kaivosluvan saanti on tiukasti säädelty. Suomessa malminetsinnässä ja varauksissa on Ruotsin tapainen järjestelmä. Käytännössä kaivosyhtiöt sijoittavat varoja malmien etsimiseen sen vuoksi, että etsijä voi hyödyntää malmion jos sellaisen löytää.

    Kaivoksien lopetus- ja jälkihoitovaiheen vakuuksista säädellään sekä kaivoslaissa ja ympäristönsuojelulaissa. Niiden ristiinkäyttö pitäisi mahdollistaa ja joka tapauksessa vakuudet ovat Vihervuoren mukaan joka tapauksessa liian pienet.

    Kaivoksia säädellään kaivoslain lisäksi ympäristönsuojelulaissa, jotka voidaan vapaaehtoisesti yhteensovittaa jo nykylain mukaan.

    Kaivoslupa- ja ympäristölupahakemuksia on usein järkevää tai välttämätöntä valmistella yhdessä, mikä saattaa viivästyttää lupaa nykyiseen kaivoslupaan verrattuna. Kaivoslakiin voitaisiin sisällyttää erillinen varausmekanismi malmia etsineen yhtiön etuoikeuden turvaamiseksi; Vihervuori kaavailee.

    Selvitysmiehen mukaan kaivoslakiin tulisi lisätä kaivoksen sulkemis- ja jälkihoitolakeja, esimerkiksi osittaisen sulkemisen mahdollisuus. Ympäristönsuojelulakiin tulisi palauttaa sieltä vuonna 2015 poistettu ympäristölupien määräaikaistarkistus.

    Lue myös:

    Kaivosteollisuus ryöpyttää hallitusohjelmaa: "Kohtuuton, kuin ostoslista, ei perustu kokemukseen eikä keskusteluun"

    Artikkelin aiheet
    kaivoslaki
    kaavoitus
    kaivoslupa
    ympäristönsuojelulaki
    Pekka Vihervuori
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria