Yhtään ei saa myöhästyä, tapaan aina muistuttaa joulupuuron ääreen kokoontuvia ystäviä. Seremonia alkaa tasan kello 11.55, kun Suomen Turku julistaa joulurauhan.
Katettu puuropöytä saa odottaa niin kauan, että kuoro on laulanut Jumala ompi linnamme, tuomiokirkon kello lyö kaksitoista, julistus on luettu ja Maamme-laulu laulettu.
Mekin laulamme television äärellä sikäli kun liikutukselta kykenemme.
Joulurauhan julistus Turusta on historiallisesti ainutlaatuinen perinne. Se on jatkunut lähes katkeamatta keskiajalta asti.
Puuron syönti ystävien kanssa alkoi meillä lastenlasten ilmaantumisesta maailmaan. Halusimme nauttia arvokkaan hetken pienten poikien ja nuorten aikuisten täyttämässä pöydässä.
Tottumus on toinen luonto puuron syönnissä. Alkuun joku lapsista saattoi sanoa vakuuttavalla äänellä, ettei hän syö puuroa. Toinen pyysi laittamaan sitä lautaselle tosi vähän.
Nyt jännitetään, kuka saa mantelin ja niitähän saattaa olla puurossa monta. Haudutetun ohrapuuron lisukkeita pitää olla joka makuun, siis ainakin voita, sokeria, vadelmahilloa, mansikoita ja tietenkin kanelia.
Puuro on luonteva osa joulun ruokaperinnettä. Se merkitsee oikeastaan taloudellisesti vaatimatonta syömistä verrattuna monien perheiden viikonloppuherkutteluun.
Ripaus uutta tekee aina mieli keksiä omaan jouluun, mutta on turha kasvattaa ruokalaskua kohtuuttomaksi. Liiat lisukkeet sitä paitsi vievät hohdon hartaasti kypsytetyltä lanttulaatikolta ja kinkulta.
Perinteinen joulupöytä on juuri oman erityislaatunsa takia antelias. Tuokoon puuhailu hellan kulmalla kaikille lukijoillemme iloisia hetkiä.