• MTV: Timo Soini ei asetu ehdolle eduskuntavaaleihin

    Soini kertoo kyselyjä ehdolle asettumisesta tulleen monista puolueista.
    Soini ei asetu enää ehdolle kevään 2023 eduskuntavaaleihin.
    Soini ei asetu enää ehdolle kevään 2023 eduskuntavaaleihin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    12.7.202214:00
    Santeri Nousjoki

    Perussuomalaisten pitkäaikainen puheenjohtaja ja entinen ulkoministeri Timo Soini ei asetu ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin. Soini vahvisti päätöksenä MTV:lle Porin SuomiAreenassa.

    ”Kyllä kuulemma ehdokkaaksi pääsisi kaikkiin mahdollisiin vaaleihin, siitä ei ole kyse. OIin siellä eduskunnassa aika kauan ja elämä on hyvää nyt”, Soini kertoo MTV:lle.

    Soinin ura alkoi SMP:stä, jonka konkurssin jälkeen hän oli perustamassa perussuomalaisia. Ensimmäistä kertaa hänet valittiin eduskuntaan vuoden 2003 eduskuntavaaleissa.

    Kesken viime vaalikauden Soini lähti vuonna 2017 puolueesta parinkymmenen perussuomalaisen kansanedustajan kanssa, mukana kaikki puolueen ministerit. He perustivat oman eduskuntaryhmänsä ja myöhemmin puolueen nimeltä Siniset.

    Siltoja on siis poltettu, mutta silti Soinin sanoo MTV:lle virallisia pyyntöjä eri puolueiden ehdokkaaksi asettumisesta kyllä tulleen.

    ”En varmaan kaikkiin ehdokkaaksi pääsisi, mutta useampaan kuin yhteen”, Soini kertoo.

    Politiikka ei ole kuitenkaan päästänyt Soinia otteestaan. SuomiAreenassa hän kertoo olevansa puhujana tilaisuuksissa tittelillä politiikan ammattilainen.

    ”Käyn puhumassa paljon politiikasta, ja nyt kun en ole aktiivipolitiikassa, en eduskunnassa enkä valtuustossa, niin kyllä mä nämä hommat osaan. Teen tätä nyt Soinin Pisnes -firmani kautta. Köyhille puhun ilmaiseksi, ja ne jolla on rahhaa, ne maksaa”, Soini kertoo nykytilanteestaan MTV:lle.

    Asiasta uutisoi ensimmäisenä MTV Uutiset.

    MTV: Timo Soini ei lähde ehdolle eduskuntavaaleihin – pyyntöjä on tullut eri puolueilta

    Artikkelin aiheet
    Timo Soini
    eduskuntavaalit
    Perussuomalaiset
    MTV Uutiset
    Siniset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa