• PÄIVÄN KYSYMYS Miten käy SM-pilkkien?

    Uutiset
    3.3.201415:00
    Maikki Kulmala

    Tämänvuotiset SM-pilkit oli tarkoitus järjestää ensi viikonvaihteessa Hämeenlinnan Hauholla. Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö on siirtänyt kisat järjestettäviksi 23. maaliskuuta Viitasaarelle, samalle alueelle, jossa Suomen mestaruuksista kilpailtiin viime vuonna.

    Miten SM-pilkkien käy, tiedottaja Jaana Vetikko Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestöstä?

    Vielä ollaan toiveikkaita. Viitasaarella on tällä hetkellä 45 senttiä jäätä. Kukaan ei osaa ennustaa, kuinka käy, jos rupeaa satamaan tai aurinko kovasti porottaa tummaan jäähän, kyllä se rupeaa pehmenemään.

    Kaikki, jotka käyvät paljon pilkillä, sanovat, että jään pitäisi vielä silloin kestää, jollei nyt aivan merkillistä sääilmiötä tule. Toisaalta olimme vielä viime viikolla sitä mieltä, että Hauholla voisi kilpailut pitää, kun jäätä oli 26 senttiä, mutta sitten se rupesi yhtäkkiä pehmenemään.

    Kuinka paljon väkeä odotetaan?

    Mitä pohjoisemmassa kisat ovat, sitä vähemmän on väkeä. Viime vuosina pohjoisessa on ollut joku 1 000–1 500 ja Etelä-Suomessa jotakin 2 500 pilkkijää. Hauholle odotettiin 3 000 pilkkijää.

    Etelässä tulisi enemmän osallistujia, mutta turvallisuuden kanssa ei riskeerata mitään.

    Tällaista tilannetta ei varmaan usein ole?

    Muutama poikkeustalvi on ollut lähes 20 vuoden aikana, että meren jää on ollut heikko, mutta järvillä ei ole ollut maaliskuun alussa tällaista tilannetta.

    Koska kisojen järjestäminen lopullisesti varmistuu?

    Tilannetta seurataan koko ajan. Viitasaarella järjestäjät ovat sitä mieltä, että kyllä siellä jäätä riittää.

    MAIKKI KULMALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    SM-pilkit
    Viitasaari
    vapaa-ajankalastus
    järvikisat
    jäät tilanne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle