• Haamuraja lähellä

    Uutiset
    8.7.201516:00
    Kaijaleena Runsten

    Jokivarren Kunkku voitti sunnuntaina Jorma Kontion ohjastamana Lahdessa suomenhevosten Suur-Hollola-ajon. Lähdössä paineltiin tasaisen hurjaa tahtia, minkä ansiosta suomenhevosten haamuraja 1.20 oli todella lähellä.

    Toiseksi tullut Säihkeen Säpinä juoksi 5-vuotiaalle upeasti, 21,9ke. Aika on nopeampi kuin ikäluokan voimassa oleva autolähetyksen ennätys, mutta Suomen ennätyksiksi kirjataan vain voittojuoksun ajat.

    Kansainvälisistä tuloksista varmistui, että Kunkku oli parantanut paitsi volttilähetyksen Suomen- myös maailmanennätystä. Absoluuttinen eli auton takaa ajettu ME, maililta ajettu 17,9a on ruotsalaisori Järvsöfaksilla sekä tammoista norjalaisella Lannem Siljellä, 18,8a.

    Suomenhevosten nopein aika, 19,9a, on edelleen Vieskerillä Mikkelistä vuodelta 2002.

    Sitten Vieskerin päivien Norjan ja Ruotsin kylmäveriset ovat hallinneet nopeustilastoja ja vieneet suurkilpailut. Suur-Hollolaan naapurimaiden nopeimpia ei osallistunut, koska kilpailu on rajattu suomenhevosille.

    Vaikka Suur-Hollolan voitto oli Kunkulle ja sen taustajoukoille toinen peräkkäinen, ennätyksen merkitys ei heti auennut valmentaja Antti Ojanperälle itselleenkään.

    ”Kun tultiin voittoseremonian jälkeen tallialueelle, koko katosrivistöstä työt keskeytyivät ja kaikki taputtivat. Tuli itsellekin tunne, että kai tässä jotain erityistä on tapahtunut”, hän kertaa tilannetta tiistaina puhelimessa.

    Lähes 10 000 voittoa urallaan ajanut Jorma Kontio sen sijaan ymmärsi poikkeuksellisen tilanteen jo loppusuoralla, vaikka olikin Kunkun ohjissa ensimmäistä kisaa.

    ”Saa olla asiallinen lämminverinen, että menee tätä vauhtia”, hän totesi voittajahaastattelussa.

    Kaijaleena Runsten

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Jokivarren Kunkku
    Suur-Hollola-ajo
    suomenhevonen
    ravit
    ennätys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle