• Posti ostaa 3 500 työntekijän logistiikkayrityksen Suomen Transval Groupin

    Kaupan toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.
    Suomen Transval Groupilla on 3 200 työntekijää Suomessa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Suomen Transval Groupilla on 3 200 työntekijää Suomessa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    28.9.201815:47
    STT

    Posti on julkistanut ostavansa sisälogistiikka-alan yrityksen Suomen Transval Groupin, joka työllistää yhteensä noin 3 500 ihmistä Suomessa, Virossa ja Latviassa. Yhtiön työntekijöistä 3 200 on Suomessa. Transvalin liikevaihto vuonna 2017 oli 148 miljoonaa euroa.

    Posti ostaa Transvalin koko osakekannan. Kaupan toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.

    Postin tavoitteena on toteuttaa kauppa mahdollisimman pian. Transval jatkaa itsenäisenä yhtiönä, eikä yhtiökaupalla kerrota olevan vaikutuksia työpaikkoihin. Kaupan hintaa ei ole kerrottu julkisuuteen.

    Artikkelin aiheet
    Posti
    Suomen Transval Group
    yrityskauppa
    logistiikka
    Kilpailu- ja kuluttajavirasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria