• Urpilainen: Opposition eurolinjan hinta olisi moninkertainen

    Uutiset
    15.6.201216:00
    Aimo Vainio

    Hallituspuolueiden mielestä Suomen jättäytyminen Espanjan avustamisen ulkopuolelle johtaisi syvään kriisiin euroalueella. Se puolestaan maksaisi Suomelle moninkertaisesti enemmän kuin vuoden 2008 finanssikriisi.

    Perussuomalaisten mielestä euroalue on kelvoton ja muiden maiden ja niiden pankkien tukemiseen käytetyt rahat menetetään.

    Tällainen oli perusasetelma, kun eduskunnassa keskusteltiin perussuomalaisten ja vasenryhmän jättämästä välikysymyksestä keskiviikkona.

    Välikysymys kyseenalaistaa hallituksen toiminnan eurokriisissä.

    Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) vaati perussuomalaisia kertomaan, mitkä olisivat seuraukset, jos Suomi ei jatka euron tukemista.

    ”Jos Suomi jättäytyisi lainapäätöksen ulkopuolelle, seuraisi syvä poliittinen kriisi euroalueella ja koko EU:ssakin. Suomen mahdollisuudet jatkaa euroalueen täysivaltaisena jäsenenä olisivat tällaisen päätöksen jälkeen kyseenalaiset. Perussuomalaisten tavoitteena lieneekin saada Suomi ulos euroalueesta”, Urpilainen sanoi.

    Espanjan lainapäätöksessä oli kyse poliittisesta sitoutumisesta maan lainoittamiseen. Lainan koosta ja järjestämisestä sovitaan myöhemmin. Urpilaisen mukaan opposition eurolinjan kustannukset kuitenkin olisivat moninkertaiset.

    Urpilainen vakuutti, että jos Espanjan laina myönnetään väliaikaisen kriisirahaston kautta, Suomi vaatii osuudelleen vakuudet samaan tapaan kuin Kreikan lainaohjelmassa.

    Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mukaan eurokriisi on edennyt juuri kuten perussuomalaiset ovat ennustaneet.

    ”Nyt ei keskustella enää vain halutaanko säilyttää euro, vaan myös siitä, halutaanko kuulua liittovaltioon”, Soini sanoi.

    Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) muistutti, että Espanjaa ei tueta Suomen budjettirahoista, vaan tuki rahoitetaan Euroopan vakausmekanismin avulla.

    Keskustelu välikysymyksestä jatkui melkein yhdeksän tuntia. Sitten puhuttiin vielä tunti Euroopan vakausmekanismin (EVM) sopimuksesta.

    Hallitus sai eduskunnan luottamuksen äänin 105–69.

    AIMO VAINIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    eurokriisi
    suomen politiikka
    Jutta Urpilainen
    Perussuomalaiset
    euroalue
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria