• OP Ryhmä kasvatti tulostaan lähes puolella 1,1 miljardiin euroon

    Kaikki kolme liiketoimintaryhmää – vähittäispankki, yrityspankki ja vakuutus – paransivat selvästi.
    Omistaja-asiakkaille kertyneet uudet OP-bonukset olivat viime vuonna  210 miljoonaa euroa (2020: 255 miljoonaa euroa). OP ennustaa kuluvan vuoden tuloksen jäävän viime vuoden tuloksesta. Lapualla sijaitseva pankkikonttori oli yksi niistä, jotka Etelä-Pohjanmaa osuuspankki sulki 31.12.2021.
    Omistaja-asiakkaille kertyneet uudet OP-bonukset olivat viime vuonna 210 miljoonaa euroa (2020: 255 miljoonaa euroa). OP ennustaa kuluvan vuoden tuloksen jäävän viime vuoden tuloksesta. Lapualla sijaitseva pankkikonttori oli yksi niistä, jotka Etelä-Pohjanmaa osuuspankki sulki 31.12.2021. 
    Uutiset
    9.2.202210:43
    Kimmo Lundén
    Kuva: Timo Filpus

    OP Ryhmä paransi vuositulostaan ennätystasolle 1 127 miljoonaan euroon. Asiakasliiketoiminnan tuotot kasvoivat vahvasti ja kulut pysyivät hallinnassa, OP Ryhmä raportoi.

    Vähittäispankin tulos ennen veroja parani 304 miljoonaan euroon (1-12 2020:115). Korkokate kasvoi 4 prosenttia ja nettopalkkiotuotot 8 prosenttia.

    Yrityspankin tulos ennen veroja parani 474 miljoonaan euroon (349). Korkokate kasvoi 5 prosenttia, nettopalkkiotuotot 34 prosenttia ja sijoitustoiminnan nettotuotot 20 prosenttia.

    Vakuutuksen tulos ennen veroja parani 504 miljoonaan euroon (348). Vakuutuskate kasvoi 30 prosenttia 754 miljoonaan euroon (582). Tuotot sijoitustoiminnasta kasvoivat 86 miljoonaa euroa 170 miljoonaan euroon (84). Vahinkovakuutuksen operatiivinen yhdistetty kulusuhde parani 85,5 prosenttiin (87,8).

    OP Ryhmän vakavaraisuus on edelleen vahvalla tasolla ja Euroopan pankkien parhaimmistoa. CET1-vakavaraisuus oli joulukuun lopussa 18,2 prosenttia.

    "Keskitymme ydinliiketoimintaamme, pankki- ja vakuutusliiketoimintaan. Saimme merkittävät keskusyhteisökonsernin rakennetta yksinkertaistaneet järjestelyt valmiiksi alkuvuonna 2022" pääjohtaja Timo Ritakallio kommentoi tilinpäätöstä tiedotteessa.

    Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi yrityskaupan, jossa Pohjola Sairaala siirtyi Pihlajalinnan omistukseen 1.2.2022.

    Asiakkaiden kiinnostus asuntoluottojen ja asuntoyhteisöluottojen korkojen suojaamiseen on kasvanut korko-odotusten noustessa. Henkilöasiakkaiden asuntoluotoista oli vuoden 2021 lopussa korkosuojattu 29,6 prosenttia, korkosuojauksien painottuessa pitkiin suojausaikoihin ja mataliin korkokattotasoihin.

    Näkymissään OP Ryhmä arvioi vuoden 2022 tuloksen ennen veroja arvioidaan muodostuvan pienemmäksi kuin vuoden 2021 tulos. Tuloskehityksen merkittävimmät epävarmuustekijät liittyvät koronaviruspandemian ja inflaation myötä korko- ja sijoitusympäristön muutoksiin sekä arvonalentumisten kehitykseen.

    Artikkelin aiheet
    OP Ryhmä
    tulos
    pankkitoiminta
    vakuutus
    vakavaraisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle