• Postin suunnitelma tuntuvista palkanalennuksista jopa 8  000 työntekijälle ei yllätä PAU:ta

    "Jos Postin toive toteutuisi, puhutaan pelkästään peruspalkoissa noin 30 prosentin leikkauksista."
    Julkisuudessa on toistaiseksi kerrottu, että mahdolliset palkanalennukset koskevat noin 700:aa työntekijää. LEHTIKUVA / Jussi Nukari
    Julkisuudessa on toistaiseksi kerrottu, että mahdolliset palkanalennukset koskevat noin 700:aa työntekijää. LEHTIKUVA / Jussi Nukari 
    Uutiset
    11.9.201910:51
    STT

    Postin suunnitelmat tuntuvista palkanalennuksista jopa 8 000 työntekijälle ei tule Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:lle yllätyksenä. Puheenjohtaja Heidi Niemisen mukaan Posti on jo useilla työehtosopimusneuvottelukierroksilla hakenut kustannusleikkauksia työehtosopimukseen.

    "Viime keväänä he kutsuivat meidät säästöneuvotteluihin ja meidän olisi pitänyt leikata 60 miljoonaa euroa työehtosopimuksen kustannuksista. Posti haluaisi laskea palkat halvimman jakelua koskevan työehtosopimuksen tasolle. Jos Postin toive toteutuisi, puhutaan pelkästään peruspalkoissa noin 30 prosentin leikkauksista", Nieminen sanoo STT:lle.

    Postin keskipalkat ovat Niemisen mukaan reilusti alle suomalaisen keskipalkan tasoa, hieman yli 2 000 euroa.

    Palkanalennuksista jopa 8 000 työntekijälle kertoi Helsingin Sanomat. Postilla on nyt noin 22 000 työntekijää.

    Osa Postin työntekijöistä aloitti lakon viikko sitten yhtiön suunnitteleman työehtosopimussiirron vuoksi. PAU lopetti työtaistelutoimet, kun omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) sanoi, että siirrossa otetaan aikalisä.

    Palvelualojen työnantajat Palta ja PAU aloittivat eilen neuvottelut työehtosopimuksesta. Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto kertoi STT:lle tiistai-iltana, että tapaamisessa käytiin hyvää keskustelua Postin tilanteesta, mutta uusia esityksiä ei vielä tehty. Voimassa olevat työehtosopimukset päättyvät lokakuun lopussa.

    PAU:n mukaan neuvottelujen aloitusta mutkistaa nyt se, ettei Paltalla ole mahdollisuutta neuvotella työehdoista kyseisten 700 pakettilajittelijan osalta, koska Posti Palvelut Oy ei ole Paltan jäsen.

    Artikkelin aiheet
    Posti
    palkanalennus
    työehtosopimus
    PAU
    työtaistelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria