• Tiistaina veroseminaari tarjolla omalla kotikoneella

    Verohallinto kertoo huomenna järjestettävässä nettiseminaarissa ajankohtaista maatalouden ja metsätalouden verotuksesta.
    Verohallinnon nettiseminaarissa on puhujana muun muassa johtava veroasiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Pohjanmaan verotoimistosta.
    Verohallinnon nettiseminaarissa on puhujana muun muassa johtava veroasiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Pohjanmaan verotoimistosta. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    18.1.201609:30
    Juhani Reku

    Maatalouden ja metsätalouden harjoittajille on tarjolla ensi tiistaina maksuton veroseminaari, johon voi osallistua omalta kotikoneeltaan. Verohallinnon järjestämän nettiseminaarin aiheena ovat ajankohtaiset veroasiat.

    Tilaisuuden aloittaa Markku Kovalainen kertomalla maatalouden ajankohtaisista veroasioista. Hänen jälkeensä Kari Pilhjertan aiheena on metsätalouden verotus. Juhani Karhunen puhuu lopuksi arvonlisäverotuksesta.

    Asiantuntijoiden alustusten jälkeen osallistujille on varattu vielä aikaa kysymysten esittämiseen. Myös tilaisuuden aikana Verohallinnon asiantuntijoille voi esittää kommentteja ja kysymyksiä.

    Seminaari on seurattavissa suorana netissä 19.1. kello 13–16. Keskiviikosta lähtien se on nähtävissä Verohallinnon nettisivulla myös tallenteena.

    Lähetys tulee Verohallinnon nettisivulle Flash-videona, joten sen seuraaminen vaatii koneeseen Flash Player -ohjelman. Sen voi ladata koneelleen internetistä ilmaiseksi.

    Tilaisuuteen pitää ilmoittautua Verohallinnon nettisivulla olevalla lomakkeella viimeistään tänään maanantaina 18.1.

    Ilmoittautuneet saavat tiistaina sähköpostiin viestin, jossa on linkki seminaarisivulle. Seminaaria pääsee seuraamaan tämän linkin kautta.

    Artikkelin aiheet
    veroseminaari
    Verohallinto
    maatalouden verotus
    metsätalouden verotus
    verotus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle