• "MTK ei koskaan ole oppositiossa", Juha Marttila muistutti valtuuskuntaa ja varoitti tuhoisasta hallitusohjelmasta

    "Jos ilmasto ahdistaa, niin kannattaa mennä maalle. Siellä sitä hiiltä sidotaan. Kaupungeissa ollaan aina päästäjien puolella", MTK:n puheenjohtaja kannustaa.
    MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan mukaan omaisuuden suojan puolustaminen on tuottajajärjestön peruskivi, josta pidetään huolta.
    MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan mukaan omaisuuden suojan puolustaminen on tuottajajärjestön peruskivi, josta pidetään huolta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    17.4.201920:29
    Niklas Holmberg

    "Vaalien jälkeen on hyvä muistaa, että MTK:n ei koskaan ole varaa olla oppositiossa", MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila muistutti valtuuskunnan jäseniä keskiviikkona.

    Marttilalla on kuitenkin huoli siitä, miten talouden vahvaa luottamusta pidetään yllä. "Se voidaan tuhota yhdessä päivässä huonolla hallitusohjelmalla."

    MTK:lla on etunoja ilmastopolitiikassa, koska ongelman ratkaisu löytyy maaseudulta. "Jos ilmasto ahdistaa, niin kannattaa mennä maalle. Siellä sitä hiiltä sidotaan. Kaupungeissa ollaan aina päästäjien puolella."

    Marttilan mukaan maatalouden rakennekehitystä pitää hillitä myös ympäristösyistä. "Kasvavia tiloja pitää tukea, mutta toisaalta jokainen säilytetty tila on ympäristöteko." EU-politiikassa Marttila kehui MTK:n Brysselin toimistoa, jonka työ on saanut huomiota eurooppalaisessa mediassa. "Siellä on meillä viisi pätevää naista töissä. Tämä oli suunta myös vaaleissa. Varokaa vaan äijät!"

    Artikkelin aiheet
    Juha Marttila
    MTK
    hallitusohjelma
    ilmastopolitiikka
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle