
Henrik Kärkkäisen Vastaamo-jutut on palkittu Suuri journalistipalkinto -gaalassa Vuoden juttuna. Ilta-Sanomissa työskentelevä Kärkkäinen paljasti Psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistuneen tietomurron ja oli sen jälkeenkin johtavassa roolissa tapauksen uutisoinnissa.
Tietoturva-asioihin toimittajana perehtynyt Kärkkäinen kertoi tietomurron laajuudesta, kiristäjän vaatimuksista ja tietomurron tekotavasta. Hän myös avasi tapausta lukijoille useilla kommenttikirjoituksilla.
Palkintolautakunnan mukaan Kärkkäisen raportointi arkaluontoisesta ja toimituksillekin uudesta aiheesta oli vastuullista ja asiantuntevaa.
Vuoden journalistinen teko -palkinto myönnettiin Terhi Pirilä-Porvalille.
Pirilä-Porvali puolusti journalistista päätösvaltaa painostuksen edessä.
Ilmajoki-lehden päätoimittajaa Pirilä-Porvalia painostettiin jättämään julkaisematta uutinen, jossa kerrottiin koronakaranteenissa olevan kunnanvaltuutetun osallistumisesta valtuuston kokoukseen. Pirilä-Porvali ei taipunut, minkä jälkeen hänet lomautettiin tehtävästään. Myöhemmin hän irtisanoutui.
Tapauksen nostattama keskustelu nosti esiin etenkin paikallislehdistöön kohdistuvat paineet.
Vuoden journalistinen pomo -palkinto myönnettiin maakuntalehti Etelä-Saimaan päivätuottajalle Aino Heikkoselle. Hänen vastuullaan on reilun parinkymmenen ihmisen toimitus.
Palkintolautakunnan mukaan Heikkosella on sisältöjohtamisessaan sekä inhimillinen ote että tukeva journalistinen pohja. Heikkosen alaiset kiittävät häntä muun muassa järjestelmällisyydestä ja siitä, että hän pystyy antamaan reilusti myös tiukkaa kehittävää palautetta.
Lehti on pandemiavuonna pystynyt kasvattamaan digitilausten määrää yli 30 prosenttia.
Suuri journalistipalkinto on Suomen merkittävin journalismille vuosittain annettava tunnustus.