• Rudolf Koivukuvittiarkea ja satua

    Uutiset
    21.12.201215:00
    Maikki Kulmala

    Lahden historiallisessa museossa parhaillaan esillä oleva Kuin silloin ennen -näyttely kertoo lasten elämästä Suomessa 1900-luvun alkupuoliskolla sellaisena, kuin se hahmottuu Rudolf Koivun piirrosten välittämänä.

    Rudolf Koivu oli yksi merkittävimmistä suomalaisista lastenkirjojen kuvittajista. Hän kuvitti sekä satu- että oppikirjoja ja piirsi joulukortteja. Hän kirjoitti myös satuja.

    Näyttelyssä on Koivun alkuperäisiä töitä Amerin kulttuurisäätiön kokoelmista, postikortteja Leena Könösen kokoelmista sekä aikakauden esineistöä Lahden historiallisesta museosta. Esillä on myös entisajan elämää kuvaavia Johannes Ivakon veistoksia.

    ”Näyttely on tehty yhteistyössä Postimuseon kanssa, jossa se on aiemmin ollut esillä. Lahden historiallisen museon näyttelyyn on lisätty aikakauden esineistöä omista kokoelmista”, kertoo tuottaja Tuija Vertainen Lahden historiallisesta museosta.

    Näyttely esittelee lasten elämää eri näkökulmista. Sen kokonaisuudet kertovat muun muassa elämästä maalla, kotitöistä, koulusta, terveydestä ja sairaudesta sekä saduista ja tarinoista.

    Näyttely herättää muistoja. Se johdattelee isovanhemmat, lapset ja lastenlapset tekemään yhdessä näyttelyn tehtäväosioita ja keskustelemaan lasten elämässä tapahtuneista muutoksista.

    Viime vuosisadan alkupuolella monen elämä oli köyhää ja pulaa oli jopa perustarvikkeista. Kulkutaudit levisivät helposti ja niihin sairastui paljon ihmisiä. Myös Koivun omat vanhemmat menehtyivät tuberkuloosiin.

    Lasten vaatteet valmistettiin usein aikuisten vanhoista kuluneista vaatteista. Poikien asuun kuului tuohon aikaan tavallisesti polvihousut ja pusero tai jakku.

    Tyttöjen näyttävin ja yleisin vaatekappale oli polvipituinen mekko ja sen päällä esiliina.

    Leikeissään lapset matkivat usein aikuisten töitä. Tavallisesti lelutkin olivat pieniä kopioita oikeista työkaluista.

    Tytöille äidit valmistivat riepu- ja räsynukkeja sekä mollamaijoja, joihin laitettiin tehdasvalmisteiset, paperimassasta tehdyt päät. Moni lapsi sai jouluna kelkan, sukset tai luistimet. Vasta vähitellen tehdasvalmisteiset lelut yleistyivät.

    Koulussa kuri oli viime vuosisadan alussa ankara. Opettajat saivat kurittaa lapsia, tukistaa tai lyödä karttakepillä sormille. Tunneilla piti myös olla hiljaa.

    Pelottelu oli muutenkin yleinen lasten kasvatusmenetelmä. Kuri oli kova ja sen uskottiin olevan lapselle hyväksi.

    Näyttelyn kuraattori on taidehistorioitsija Tuula Karjalainen. Häneltä on myös ilmestynyt näyttelyyn liittyvä kirja.

    MAIKKI KULMALA

    Kuin silloin ennen – lasten elämää Rudolf Koivun kuvittamana Lahden historiallisessa museossa,

    Lahdenkatu 4. 14.4.2013 asti.

    www.lahdenmuseot.fi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Rudolf Koivu
    Lahden historiallinen museo
    lastenkirjat
    näyttelyt
    suomalainen taide
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle