• Viljojen satonäkymät ovatkeskinkertaisia Euroopassa

    Uutiset
    3.4.201316:00
    Veikko Niittymaa

    Euroopassa voidaan odottaa keskinkertaista satoa syksyllä. Talvi on ollut keskimääräistä sateisempi, mikä lupaa hyvää viljoille ja öljykasveille, mutta kevään kylmyys viivyttää kevätkylvöjä ja talvehtivien kasvien alkuun lähtöä.

    EU-komission säätilaa seuraava maatalouden Mars-yksikkö julkaisi runsas viikko sitten vuoden kolmannen kuukausikatsauksen. Mukana on myös ensimmäisiä, alustavia arvioita tulevan kesän sadosta.

    Raportin mukaan maaliskuun puolivälin poikkeuksellinen kylmyys ei todennäköisesti aiheuttanut talvituhoja, sillä suurin osa syksyllä kylvetyistä viljoista ja öljykasveista on edelleen talvilevossa ja lumi suojaa oraita.

    Kylmän sään ennustettiin jatkuvan ainakin maaliskuun loppuun, mutta talvituhoja aiheuttavia kovia pakkasia ei enää odoteta.

    Tällä hetkellä kylmä rintama näyttää sinnittelevän pohjoisen Keski-Euroopan yllä aina ensi viikon alkuun ja Suomessa vielä pidempään.

    Mars-yksikkö käyttää apuna pitkäaikaisia sää- ja satohavaintoja, joiden perusteella se mallintaa kuluvan kauden satonäkymiä eri kasveille EU-maiden lisäksi Venäjälle, Ukrainaan sekä Pohjois-Afrikkaan.

    Kaksi vuotta sitten yksikkö ennusti pahoja talvituhoja Itämeren etelälaidalle viikkoja ennen kuin tuhot paljastuivat pelloilla. Myös kuivuuden tai tulvien aiheuttamista sadonmenetyksistä on saatu varsin luotettava arvio hyvissä ajoin ennen korjuuta.

    Raportin mukaan pakkasten ei odoteta tietokone-ennusteiden perustella aiheuttaneen talvituhoja. Pakkaset ovat olleet sittenkin leutoja ja lisäksi lumi on suojannut talvehtivia oraita.

    Tämän vuoden satoennuste on aika yllätyksetön. Kasvukausi on alkamassa muutoin lupaavasti, mutta sää on pysytellyt pitkään kylmänä, mikä lyhentää kasvukautta ja sitä kautta satoa.

    Keski-Euroopassa ja Mustalla merellä kevät on jo kuukauden myöhässä.

    Lähes koko Euroopassa satoi tavallista enemmän talvella, jolloin kasveille riittää kosteutta keväällä, kun kasvu pääsee vauhtiin. Kuivaa oli Pohjolan lisäksi Venäjällä ja osassa Espanjaa.

    Suurissa viljamaissa Saksassa ja Ranskassa odotetaan kutakuinkin yhtä suurta satoa kuin viime vuonna. Kylmyys viivyttää oraiden kehitystä kummassakin maassa, mutta runsaista talvisateista on hyötyä, kun sää lämpenee.

    Puolassa kärsittiin kovista pakkasista, mutta lunta on sen verran, että sato-odotukset ovat edelleen tavallista paremmat. Brittein saarilla ja Irlannissa on kärsitty ylenmääräisistä sateista, mikä leikkaa satoa.

    Portugalissa ja Espanjassa on satanut runsaasti ja satonäkymät ovat valoisia. Yhtä hyvältä näyttää Unkarissa, Romaniassa ja Bulgariassa.

    Pohjoismaissa ja Baltiassa odotellaan edelleen talven loppumista. Satoennusteet nojaavat pitkän ajan keskiarvoihin.

    Suomessa vilja-alan odotetaan kasvavan, ja kokonaissato saattaa ylittää neljä miljardia kiloa.

    VEIKKO NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    viljat
    satoennuste
    maatalous
    Eurooppa
    säätila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria