• MT:n ilmoitukseen painetut kannattajakortit saivat vauhtia Väyrysen kampanjaan – "Kertynyt jo nelinumeroinen määrä"

    Presidentinvaalien kannattajakortit pitää luovuttaa oikeusministeriölle alle kuukauden kuluttua.
    Väyrysen ilmoitusliite ilmestyi maanantain lehden välissä.
    Väyrysen ilmoitusliite ilmestyi maanantain lehden välissä. Kuva: Terhi Pape-Mustonen
    Uutiset
    17.11.201715:19
    Terhi Pape-Mustonen

    Kansanliikkeen ehdokkaaksi presidentinvaaleihin pyrkivä, kansalaispuolueen perustaja Paavo Väyrynen julkaisi maanantaina Maaseudun Tulevaisuudessa ilmoituksen, jonka osana olivat myös ehdokkuuteen vaadittujen kannattajakorttien kaavakkeet. Kortteja on kolmessa päivässä lähetetty takaisin jo nelinumeroinen luku, kertoo kansanliikkeessä mukana oleva kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen.

    "Ensimmäinen erä kannattajakortteja tuli keskiviikkona. Tänään perjantaina tuli toistaiseksi suurin määrä. MT:n ilmoituksen perusteella on kertynyt jo nelinumeroinen määrä kannattajakortteja."

    "Kortteja alkoi tulla todella nopeasti. Kiinnostuksella odotamme maanantaita ja alkuviikkoa", Kilpeläinen kertoo MT:lle.

    Viikonloppuna kerrottiin, että Väyrynen on saanut tukiryhmineen kerättyä kannattajakortteja alle 10 000 kappaletta. Vaaleihin osallistumiseen vaaditaan 20 000 kannattajakorttia.

    Presidentinvaalien kannattajakortit pitää luovuttaa oikeusministeriölle alle kuukauden kuluttua.

    Väyrynen kertoi tänään, että hän ei aio osallistua vuoden 2019 eduskuntavaaleihin, ehdokkuus presidentinvaaleissa ei onnistu. Väyrysen mukaan hänen poliittinen uransa loppuisi, jos hän ei saa kannattajakortteja kerätyksi presidentinvaaleja varten.

    Hän kuitenkin jättää auki paluunsa eduskuntaan tälle kaudelle, jos ei ole ehdolla presidentinvaaleissa.

    Väyrysen mukaan kannattajakorttien kerääminen on piristynyt. Hän sanoo, että kasassa on yli 10 000 korttia, kun 20 000 korttia vaaditaan ehdokkuuteen.

    Artikkelin aiheet
    Paavo Väyrynen
    presidentinvaalit
    kannattajakortit
    Kansalaispuolue
    Maaseudun Tulevaisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle