• Yle: Ammattimetsästäjä pitää Pohjois-Suomen supikoirakannan kurissa – työmaata kaksi miljoonaa hehtaaria

    Ammattimetsästäjä Juha Mäkimartti on kuin rajavartija, hänen tehtävänään on estää supikoirien leviäminen Lapista Ruotsiin ja Norjaan.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    6.2.201709:25
    Maija Ala-Siurua

    Keminmaalla asuva ammattimetsästäjä Juha Mäkimartti yrittää estää supikoiran leviämisen Suomen Lapista Ruotsiin ja Norjaan, kertoo Yle.

    Ruotsissa löydettiin ensimmäinen supikoirapentue vuonna 2006. Ruotsi ei halua vieraslajia ja yhteispohjoismainen hanke supikoiran leviämiseksi aloitettiin.

    Mäkimartti on hankkeen kenttätyöntekijä. Suomen ja Ruotsin rajalla on 200 riistakameraa, satoja pyyntiloukkuja ja pantasupikoiria, joiden avulla metsästäjät hävittävät epätoivottua vierasta. Mäkimartilla riittää valvottavaa noin kahden hehtaarin verran, Yle kertoo.

    "Olemme saaneet supikoirakannan rajoitettua. Voidaan sanoa, että tämä on ollut menestystarina – kiistatta onnistunut luonnonsuojeluhanke", Mäkimartti sanoo Ylelle.

    Yle: Supien tullimies ylläpitää "Salpalinjaa" Suomen ja Ruotsin rajalla –linja on vielä pitänyt

    Lue lisää:

    Uskoisitko tätä lukijan kuvaamaa otusta supikoiraksi? Kapi voi tarttua myös lemmikkeihin

    Artikkelin aiheet
    Juha Mäkimartti
    supikoira
    Pohjois-Suomi
    metsästys
    vieraslajit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria