• Kevättulva nousussa Kainuusta Lappiin ulottuvalla alueella – näihin paikkoihin odotetaan keskimääräistä suurempia tulvia

    Keskimääräistä suurempia tulvia odotetaan Kainuun ja Koillismaan alueille sekä Tornionjoelle, Muonionjoelle ja Ounasjoelle.
    Viime keväänä Kauhavalla tulvi. Kuva MT:n arkistosta.
    Viime keväänä Kauhavalla tulvi. Kuva MT:n arkistosta.  Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Ympäristö
    12.5.202320:20
    Katja Lamminen

    Lämmin sää on kiihdyttänyt lumen sulantaa ja kääntänyt jokien ja luonnontilaisten järvien vedenkorkeudet nousuun Kainuusta pohjoisimpaan Lappiin ulottuvalla alueella. Keskimääräistä suurempia tulvia odotetaan Kainuun ja Koillismaan alueille sekä Tornionjoelle, Muonionjoelle ja Ounasjoelle. Tulvatilanteesta tiedotetaan vesi.fi-sivustolla.

    Kuusamossa Karhunkierros katkeaa tulvaveden vuoksi 13.5. noin viikon ajaksi.

    Pohjois-Pohjanmaan Elykeskus kehottaa jokivarsien asukkaita ja kiinteistönomistajia seuraamaan tulvatilannetta ja varautumaan siihen tarpeen mukaan. Irtotavara kannattaa kerätä pois tulvan tieltä ja alavilla paikoilla kannattaa mahdollisesti varautua rakennusten suojaamiseen.

    Oulujoen vesistössä pienimmät luonnontilaiset järvet ovat monin paikoin jo ylittäneet keskimääräisen kevättulvan tason, ja nousevat tulvahuippuihin viikonvaihteessa tai alkuviikosta. Lentuan ja Lammasjärven vedenkorkeudet nousevat keskimääräistä suurempiin huippuihin ensi viikolla.

    Iijoen vesistössä tulvahuippua ennustetaan ensi viikolle, Siuruanjoella ja Livojoella jo viikonlopulle. Jongunjärven vesi nousee tielle ensi viikon alussa. Pudasjärvellä vedenkorkeus voi nousta uhkaamaan vapaa-ajan asuntoja ensi viikolla. Oulankajoella tulva katkaisee ennusteen mukaan Karhunkierroksen vaellusreitin viikonloppuna, tulvahuipun ajoittuessa ensi viikon alkuun. Kuivajoen keskimääräistä pienempi tulvahuippu saavutettiin eilen ja virtaamat ovat kääntyneet laskuun.

    Lapissa suurimpia tulvia ennustetaan Tornionjolle ja Muonionjoelle, missä keskimääräistä suurempi tulvahuippu ajoittuu ensi viikon lopulle. Myös Ounasjoella Kittilässä keskimääräistä suurempaa tulvahuippua ennustetaan ensi viikon lopulle.

    Mikäli ensi viikolla on sateista ja hyvin lämmintä, tulvahuippu voi yltää vahinkorajalle. Ivalojoella vedenkorkeuden ennustetaan nousevan huippuunsa keskimääräisen tulvahuipun tasolle tai hieman sen alle jo viikonloppuna tai alkuviikosta. Tenojoelle ennustetaan keskimääräisen suuruista tai hieman pienempää tulvahuippua ensi viikolle. Simojoki on parhaillaan keskimääräistä pienemmässä tulvahuipussaan.

    Pohjois-Savossa Poro- ja Onkivedellä kanavajuoksutukset ovat kääntäneet vedenkorkeuden hitaaseen laskuun. Kallaveden pinta on jo lähellä keskimääräistä kevättulvahuippua ja sen ennustetaan nousevan vielä noin 10 cm kuluvan ja ensi viikon aikana.

    Pohjois-Karjalassa Pielisen vedenkorkeus lähestyy keskimääräistä tulvahuippua ja sen ennustetaan nousevan touko-kesäkuun vaihteeseen mennessä vielä 20–30 senttiä.

    Vesitilannetta pääset seuraamaan täältä.

    Artikkelin aiheet
    kevättulva
    Kainuu
    Lappi
    tulvatilanne
    ELY-keskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä