• Rakennusalalle sopu – työsulun ja lakkojen uhat peruuntuvat

    Rakennusalalle on saatu neuvottelutulos uusista työehdoista.
    Rakennusalan työnantaja- ja työntekijäpuolet neuvottelivat työtaistelu-uhista huolimatta ratkaisun keskenään ilman valtakunnansovittelijaa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Rakennusalan työnantaja- ja työntekijäpuolet neuvottelivat työtaistelu-uhista huolimatta ratkaisun keskenään ilman valtakunnansovittelijaa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA 
    Uutiset
    9.5.201819:56
    STT

    Työsulun ja lakkojen uhat peruuntuvat, kertoo Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi STT:lle.

    Työehdot sovittiin nyt kahdeksi vuodeksi. Palkkoja nostetaan kumpanakin vuonna 30 sentin yleiskorotuksella. Vähimmäispalkkoihin tehdään 40 sentin korotus molempina vuosina, Rakennusliitto ja työnantajia edustava Rakennusteollisuus kertovat yhteisessä tiedotteessaan.

    Alaa uhkasi työnantajien laaja työsulku torstaina. Rakennusliitto oli vuorostaan ilmoittanut uusista lakoista, jotka kestäisivät kesäkuulle saakka.

    Osapuolet neuvottelivat työtaistelu-uhista huolimatta ratkaisun keskenään ilman valtakunnansovittelijaa.

    Rakennusliitto arvosteli neuvottelujen aikana valtakunnansovittelijan tehtävän jättäneen Minna Helteen toimintaa. Liitto katsoi Helteen luopuneen valtakunnansovittelijan tehtävän mukaisesta puolueettomuudesta heti neuvottelukierroksen alussa.

    Sopu koskee kaikkiaan kahdeksaa sopimusalaa ja se pitää vielä hyväksyä osapuolten hallituksissa.

    Neuvottelutulokseen sisältyy myös mahdollisuus sairauspoissaoloihin työntekijän omalla ilmoituksella sekä useita yhteistyöaloitteita tuottavuuden parantamiseksi ja uusien osaajien saamiseksi alalle.

    "Yrityskohtaisissa kokeiluissa testaamme muun muassa, miten eri työaikamuotoja ja menettelytapoja joustavasti käyttäen voidaan parhaiten lisätä työn tuottavuutta", sanoi Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Aleksi Randell tiedotteessa.

    "Sopimus on osoitus siitä, että rakennusalalla voidaan sopia asioista ilman ulkopuolista apua ja neuvonantajia. Minusta on tärkeää, että tämänkin jälkeen voidaan edelleen edistää toimialan kehittämistä hyvässä yhteistyössä", sanoi Harjuniemi.

    Artikkelin aiheet
    rakennusala
    työehdot
    Rakennusliitto
    Rakennusteollisuus
    työsulku
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria