
Tilastojen mukaan lähes yhdeksän kymmenestä suomalaisesta kirjautuu esimerkiksi Verohallinnon palveluihin pankkitunnuksilla.
Huomattavasti pienemmän joukon käytössä on mobiilivarmenne.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen erityisasiantuntija Petteri Ihalainen arvioi, että vahvan tunnistautumisen tavat ovat myös kokemattomalle käyttäjälle yhtä helppokäyttöisiä.
Mobiilivarmenteessa on kuitenkin yksi etu, joka kiinnostaa erityisesti henkilöitä, jotka eivät syystä tai toisesta halua käyttää älypuhelinta.
Mobiilivarmenne nimittäin toimii vanhassakin matkapuhelimessa, myös niin sanotuissa peruspuhelimissa, joissa ei ole kosketusnäyttöä.
Mobiilivarmennetta voi käyttää turvallisin mielin niin pitkään kuin sama sim-kortti on käytössä. Jos vaihtaa operaattoria, pitää mobiilivarmenne tilata uudelta operaattorilta, sillä se on kytketty kyseiseen puhelinliittymään.
Pankkitunnusten käyttö vaatii nykyisin pääsääntöisesti älypuhelimeen ladattavan tunnistussovelluksen.
Sovelluksia päivitetään säännöllisesti, joten voi olla, että aiemmin vanhassa älypuhelimessa toiminut tunnistussovellus ei muutaman vuoden päästä enää toimi, vaikka puhelin vielä olisikin toimintakuntoinen.
Jos älypuhelimen hankinta ei kiinnosta, on mobiilivarmenne hyvä vaihtoehto sähköiseen asiointiin. Kolmas laajasti saatavilla oleva vahvan tunnistautumisen tapa, eli henkilökortissa oleva kansalaisvarmenne, vaatii toimiakseen kortinlukijan ja erillisen sovelluksen.
Mobiilivarmenne vaatii kuukausilaskutettavan liittymän eli sitä ei saa prepaid-liittymään.

Erityisasiantuntija Petteri Ihalainen huomauttaa, että luultavasti helpoin tapa päästä käsiksi uhrin rahoihin on käyttää apuna pankkitunnistautumista.
Hän painottaa, että mobiilivarmennekaan ei välttämättä tuo lisäturvaa, vaikka se hieman lisääkin pahantekijän työmäärää. Vaikka mobiilivarmenteen hankkisi, ei kannata luottaa sokeasti siihen, että sen myötä olisi aiempaa paremmin turvassa tietoturvauhilta.
”Maailmassa ei ole mitään sataprosenttisen varmaa järjestelmää. Se on mahdottomuus”, Ihalainen muistuttaa.
Mobiilivarmenteen voi kuitenkin ajatella lisäävän turvallisuutta. Erityisasiantuntija huomauttaa, että mitä vaikeammaksi pahantekijän työn tekee, sen parempi.
Rikollisetkaan eivät halua nähdä rahan saamisen eteen määrättömästi vaivaa, vaan he kohdistavat toimensa uhreihin, joilta rahat saadaan vähäisimmällä vaivalla.