• SK: Kokonainen saari kärvistelee yhä ilman sähköjä Hanneksen jäljiltä, vikapaikka on mysteeri

    Hankalat jääolot estävät vikapaikan tarkan paikallistamisen Eurajoella.
    Vaikeat jääolosuhteet haittaavat sähkövian paikallistamista Eurajoella. Aihekuva.
    Vaikeat jääolosuhteet haittaavat sähkövian paikallistamista Eurajoella. Aihekuva. Kuva: Tuomo Kesäläinen
    Uutiset|Energia
    5.2.202611:45
    Harri Kallio-Kurssi

    Uskalinmaan saaressa Eurajoella on 39 loma-asuntoa sähköttä kohta puolitoista kuukautta, uutisoi SK.fi. Alueen sähköverkko koki kovia joulukuun Hannes-myrskyssä.

    Paneliankosken Voiman verkostopäällikkö Topi Levomaa kertoo lehdelle, että sähkökatko johtuu poikki menneestä keskijännitelinjasta, jonka vian tarkkaa paikkaa ei tiedetä.

    ”Linja on poikki mystisestä paikasta. Toivoisin, ettei vika ole merikaapelissa. Nyt meren ollessa jäässä emme pääse sitä enää tutkimaan”, Levomaa sanoo.

    Uskalinmaan kärsimät myrskytuhot aiheuttavat Paneliankosken Voimalle isot kustannukset. Sähköjen palauttamisen korjauskulut kasvavat sähköyhtiölle merkittävästi, jopa yli 300 000 euroa, jos merikaapeli on vaurioitunut.

    Asiakkaille maksettava korvaus vuotuisesta verkkopalvelumaksusta on yli 288 tunnin katkosta 200 prosenttia, mutta enintään 2 000 euroa vuodessa.

    Lisää aiheesta
    • Mänty roikkui yhä maanantaina linjan päällä Ylöjärven Kurun Itä-Aureessa. Sähköittä oli puolen päivän jälkeen vielä 94 käyttöpaikkaa saman linjan päässä.

      Perhe | Kun sähköt menivät poikki, otimme kylpytynnyrin veden talteen sankoihin – sille oli huutava tarve

    • Hannes-myrsky kaatoi puun sähköjohdon päälle Mäntyharjulla.

      Yhteiskunta | Sähköjä on edelleen poikki Hannes-myrskyn jäljiltä – energia-ala kiittää metsänhoitoyhdistyksiä

    • Sähköverkkoa korjataan jatkuvasti Hannes-myrskyn aiheuttamien vikojen jäljiltä. Arkistokuva.

      Sähkö ja lämmitys | Lumisade tuskin tuo uusia sähkökatkoja, mutta se voi hidastaa korjaustöitä

    Artikkelin aiheet
    sähkökatko
    Eurajoki
    myrsky
    Paneliankosken Voima
    Uskalinmaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi