• Investointisuojasta julkinen kuuleminen EU–USA-neuvotteluissa

    Uutiset
    24.1.201415:00
    Kaijaleena Runsten

    EU-komissio julkistaa ehdotuksensa EU:n ja Yhdysvaltain kauppaneuvottelujen (TTIP) investointeja koskevasta sisällöstä maaliskuussa. Sen jälkeen asiasta alkaa kolme kuukautta kestävä julkinen kuuleminen, johon eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) kannustaa suomalaisiakin osallistumaan.

    Asiantuntijat ja kansalaisjärjestöt ovat kritisoineet amerikkalaisten vaatimusten mahdollistavan aikaa vievät ja kalliiksi tulevat oikeuskäytännöt, joilla voitaisiin vaikeuttaa Suomessa vaikkapa ympäristövaikutuksia koskevien ehtojen asettamista kaivosyhtiöille.

    Kauppakomissaari Karel de Gucht muistutti torstaina, että eurooppalaiset yhtiöt tarvitsevat yhtä lailla pelisääntöjä voidakseen investoida Yhdysvaltain markkinoille.

    Eurooppalaiset tekivät ylipäätään vuonna 2012 joka toisen investoinnin kansainvälisillä markkinoilla.

    Esimerkiksi Suomella on voimassa muiden maiden kanssa 65 kahdenvälistä investointisuojasopimusta.

    TTIP-neuvotteluissa on pelissä useita ruuantuotantoa koskevia tekijöitä kuten ruuan alkuperän jäljitettävyys, lihakaupan kiintiöt, geenimuuntelu sekä kasvuhormonien ja antibioottien käyttö.

    Gucht rauhoitteli torstaina puheessaan jälleen kerran pelkoja elintarviketurvallisuuden heikentymisestä. Hän muistutti, että yritysten kaupankäyntiä on voitava helpottaa vähentämällä päällekkäisiä ja kovin erilaisia säännöksiä ja standardeja ”siellä missä voidaan”.

    Komissaari lupasi myös perustaa neuvotteluiden rinnalle neuvoa antavan asiantuntijaryhmän, joka ottaa kantaa tällaisiin ”herkkiin” asiakohtiin.

    KAIJALEENA RUNSTEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    investointisuoja
    TTIP
    Euroopan komissio
    EU–USA-neuvottelut
    kauppapolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle