Uniperista uhkasi tulla EU:n rivien repeämisen karuin ja kallein esimerkki – Suomen ja Saksan keskinäinen uhoaminen oli monesta syystä hölmöä

Saksan valtio on uutistoimistojen mukaan kansallistamassa Fortumin omistaman Uniperin. Ratkaisua odotetaan jo huomenna keskiviikkona. Yksityiskohdista ei vielä tiedetä, mutta jälkipyykkiä voidaan pestä jo nyt.

Jopa maltillisten asiantuntijoiden mielestä Venäjän presidentti Vladimir Putin on päätymässä Ukrainan sotaretkensä kanssa umpikujaan. USA:n ja EU:n yhteiset ponnistelut hyökkääjän lannistamiseksi ja ukrainalaisten tukemiseksi alkavat siis tuottaa tulosta.

Siksi oli surkeata, että Putinin kaasuvenkoiluun kompastuneen saksalaisen Uniperin pelastaminen luisui Suomen ja Saksan väliseksi kitkeräksi syyttelyksi. Pontevinta höykkyyttäminen oli nimenomaan Suomen puolelta, mutta toki myös Saksasta heiteltiin teräviä piikkejä Suomen suuntaan.

Miksi tämän kaiken voi leimata surkeaksi sekä etu- että jälkikäteen?

Siksi, että perusasetelma oli kuitenkin selkeä: Uniperin loistava tulevaisuus halpaa venäläistä kaasua hyvään hintaan myyvänä yhtiönä oli auttamatta ja eittämättä takana, kun vararikko rysähti syliin.

Venäjän kanssa tehdyt edulliset ja pitkäaikaiset kaasun toimitussopimukset olivat rauenneet eikä niihin palaaminen enää ollut realistista. Akuutti tilanne, jossa Uniper joutuu maksamaan myymästään kaasusta moninkertaista hintaa, piti ratkaista mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, mutta kaikki tiesivät, ettei ratkaisu vielä välttämättä luo kestävää pohjaa yhtiön kaasukauppaliiketoiminnalle.

Alusta lähtien oli selvää, että kaikki menettävät sekä Saksassa että Suomessa ja että yhteinen tappioppotti nousee vääjäämättä kaksinumeroisiin miljardilukuihin.

Uhoamiseen ja nokitteluun tuli uusi entistä katkerampi vaihde sen jälkeen, kun heinäkuussa räätälöity 15 miljardin pelastuspaketti paljastui makkeliksi ja Saksa ilmoitti neuvottelevansa Uniperin kansallistamisesta.

Syyttelyn sijaan osapuolten olisi pitänyt keskittyä osoittamaan Moskovalle, että myös tämä massiivinen taloudellinen takaisku kestetään yhdessä.

Berliinin siirrot näyttivät Helsingin vinkkelistä kovin ylimielisiltä, vaikka kaikki ymmärsivät, että iso osa Saksan kaasuhuollosta romahtaa, jos Uniper kaatuu.

Suomessa suorastaan törkeäksi leimattiin se, että pörssinoteerattua suomalaisen Fortumin omistamaa saksalaisyhtiötä kansallistetaan ikään kuin se olisi ilmoitusasia suomalaiskonsernille ja sen suurimmalle omistajalle, Suomen valtiolle.

Liittokansleri Olaf Scholzin hallitus ei tätä jurnutusta liiemmin kuunnellut. Berliinin neuvottelijat etenivät kuin norsu lasikaupassa eivätkä edes yrittäneet esittää noudattavansa omaisuuden ja investointien suojaan liittyviä pelisääntöjä.

Helsingin pään pokkurointi ei ollut yhtään sen vakuuttavampaa eikä varsinkaan rakentavampaa.

Se, että Saksa valtio oli pakon edessä valmis investoimaan Uniperiin oli alusta lähtien hyvä uutinen, koska ilman Saksan panostusta yhtiö olisi kaatunut. Fortumilla ei olisi ollut pelastusrenkaaseen tarvittavia pääomia ja yksityisestä talkoisiin osallistuvasta investoijasta oli turha edes haaveilla.

Siksi myös Fortumin osuuksien sulamiseen tai Uniperin mahdolliseen kansallistamiseen olisi Helsingissä voitu suhtautua alusta lähtien varovaisen toiveikkaasti. Oleellisinta oli kuitenkin se, miten siedettäviksi Fortumin ja suomalaisten veronmaksajien mahdolliset tappiot pystytään painamaan.

Joka tapauksessa koko ajan oli selvää, että dramaattisia virheitä energiapolitiikassaan tehnyt Saksa olisi Uniper-rytäkän suurin häviäjä. EU:n suurimmalla kansantaloudella pelissä oli koko maalle elintärkeä kaasuhuolto.

Helsingissä ei myöskään katsottu paljon omaa nenää pidemmälle, kun Saksan hallitukselle tolkutettiin, että Uniperin välittämän kaasun tukkuhinnan räjähdysmäinen nousu olisi pitänyt siirtää kaasun vähittäishintaan eli saksalaisten kaasuasiakkaiden maksettavaksi.

Vaatimusta perusteltiin sillä, että Uniperin ongelmien juurisyyt olivat Saksan energiapoliittisissa virheissä ja aivan erityiesti liiallisessa Venäjä-riippuvuudessa. Sen suomalaiset arvostelijat unohtivat autuaasti, että Fortum ja sen omistajat, Suomen valtio muiden mukana, tiesivät taatusti nämä molemmat ongelmat silloin kun enemmistö Uniperista väen väkisin haalittiin.

Tästä syystä oli vähintäänkin erikoista vaatia, että saksalaisen kaasuasiakkaan olisi pitäny kattaa suurin osa Fortumin ja Uniperin ottamista riskeistä. Kesän pelastuspaketissa Saksan hallitus lupasi kyllä tehdä näin, mutta vähittäisasiakkaille suunnitellun kaasun lisämaksun toteuttaminen osoittautui käytännössä kimurantiksi ja poliittisesti mahdottomaksi. Juuri siksi Saksa aloitti nopeasti päätökseen viedyt neuvottelut Uniper-tuen kasvattamisesta ja yhtiön kansallistamisesta.

Uniper-neuvotteluja läheltä seuranneen MT:n konsulttilähteen mukaan poliittisesti kaasun lisämaksun toteuttamista vaikeutti osaltaan se, että Fortum poltti toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin, rahoitusjohtaja Markus Rauramon ja hallituksen puheenjohtaja Sari Baldaufin johdolla paljon siltoja haaliessaan enemmistöä Uniperista.

Lähteen mukaan Berliinissä on moneen kertaan ihmetelty, olisiko Suomen hallitus pystynyt vastaavassa tilanteessa laittamaan saksalaisomisteisen pörssiyhtiön riskien laukeamisesta aiheutuvat tappiot yhtiön suomalaisten asiakkaiden maksettavaksi?

Uniper-väännössä olisi heti kesällä tarvittu kansallisten hankauskohtien yläpuolelle nousevaa poliittista johtajuutta ja EU-liittolaisten saumatonta yhteistyötä. Solmuja olisi pitänyt avata nopeasti ja kytevät riidat olisi pitänyt sammuttaa ennen suurempia liekkejä.

Demaritoverien, liittokansleri Olaf Scholzin ja pääministeri Sanna Marin olisi pitänyt intensiivisten neuvotteluiden jälkeen tulla yhdessä kertomaan, että yksi orastava koko Euroopan kannalta kriittinen energiaongelma on ratkaistu kivuttomasti kaikkia tyydyttävällä tavalla.

Se olisi ollut katkera tappio Putinille.

Toisin kävi. Uniperin ensimmäisen notkahduksen kanssa mälvättiin liian kauan. Saksa veti neuvotteluita Scholzin siipien suojassa turhan ylimielisesti ja Marinilla oli ”tärkeämpää” tehtävää.

Lue lisää: