• Nordean pääekonomisti: Brexit-äänestyksen tulos ei järisytä pörssejä– "Sijoittajat olivat jo varautuneet"

    Pääministeri Mayn hallituksen luottamusta koetellaan heti keskiviikkona luottamusäänestyksessä.
    Uutiset
    16.1.201910:35
    STT

    Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju ei odota Euroopan pörsseissä suuriakaan järistyksiä Britannian parlamentin eilisen brexit-äänestyksen tuloksen vuoksi.

    "Luulen, että ei näy paljon mitään, koska ensimmäiset reaktiot yön aikana olivat niin lieviä. En usko, että pörssissä alkaisi paniikki. Punta säilyi hyvin vakaana. Kaikki tiesivät jo joulukuun alusta alkaen, miten tässä tulee käymään", Kangasharju sanoo.

    Kangasharjun mukaan sijoittajat ympäri maailman olivat varautuneet tulokseen, mikä nähtiin New Yorkin ja Aasian pörssien maltillisessa liikehdinnässä tiistaina illalla ja varhain keskiviikkona Suomen aikaa.

    Pidemmällä aikavälillä Kangasharju arvelee yleisen epävarmuuden jatkuvan niin pitkään kuin neuvotteluja käydään.

    "Suurempia markkinareaktioita nähdään vasta sitten, jos tulee joko kaoottinen brexit tai yhtäkkiä sopu, jossa Mayn diili hyväksytään. Kun on todennäköistä, että epävarmuus jatkuu, markkinahinnoittelu jatkuu suunnilleen tällaisena. Suuria liikkeitä ei tule, mutta toisaalta valuuttamarkkinoilla voi olla heiluntaa."

    Merkittävä markkinareaktio voi ekonomistin mukaan seurata myös, jos Britannian parlamentti äänestää pääministeri Theresa Mayn epäluottamuksesta, mutta se ei hänestä vaikuta todennäköiseltä.

    "Yllätyksistähän nämä reaktiot aina tulevat", Kangasharju sanoo.

    New Yorkin pörssissä brexit-äänestystä seurannut hienoinen kasvu ei heijastunut Aasian pörsseihin, jotka lähtivät keskiviikkona lievään laskusuuntaan.

    Tokiossa Nikkei 225 -indeksi laski päivän kaupankäynnin aikana 0,55 prosentilla ja laajempi Topix-indeksi 0,32 prosentilla. Sijoittajien arvellaan ennakoineen pääministeri Mayn brexit-sopimuksen tappiota.

    Hongkongin pörssissä kurssit lähtivät aamun kaupankäynnissä niin ikään laskuun edellispäivän kahden prosentin nousun jälkimainingeissa. Hang Seng -indeksi laski 0,25 prosentilla pörssin avauduttua.

    Britannian punnan kurssi elpyi sen jälkeen, kun brexit-sopimus hylättiin. Puolen yön tienoilla Suomen aikaa yhdellä punnalla sai 1,2871 dollaria, kun vielä maanantaina yhdellä punnalla sai 1,2864 dollaria.

    Yhdellä eurolla puolestaan sai 0,8866 puntaa.

    Yhdysvalloissa pörssin pääindeksit päätyivät plussalle äänestyksen jälkeen. New Yorkin pörssin Dow Jones Industrial Average -indeksi sulki 0,7 prosentin nousussa, S&P 500 -indeksi 1,1 prosentin nousussa ja Nasdaq 1,7 prosentin nousussa.

    Britannian parlamentin alahuone hylkäsi Britannian EU-erosopimuksen tiistaina illalla luvuin 432–202. Sopimuksen hylkääminen tietää epävarmuutta, eikä kukaan tiedä, mitä Britannian EU-erolle tapahtuu.

    Pääministeri Mayn hallituksen luottamusta koetellaan heti keskiviikkona luottamusäänestyksessä. Jos hallitus ei saisi luottamusta, pääministerillä olisi kaksi viikkoa aikaa voittaa uusi luottamusäänestys. Epäonnistuminen enemmistön muodostamisessa tietäisi ennenaikaisia parlamenttivaaleja.

    Artikkelin aiheet
    brexit
    pörssit
    Nordea
    Aki Kangasharju
    Britannia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle