• Fennovoiman ydinpolttoaineen loppusijoituspaikkaa ei ole päätetty

    TEM pitää loppusijoituksen ympäristövaikutusten arviointia riittävänä. Pyhäjoen voimalan rakentamisluvan käsittely jatkuu.
    Fennovoima ja Posiva tekivät aiemmin kesällä sopimuksen asiantuntijapalveluista. Kuvassa yhtiöiden toimitusjohtajat Toni Hemminki ja Mika Pohjonen (oik.).  LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI
    Fennovoima ja Posiva tekivät aiemmin kesällä sopimuksen asiantuntijapalveluista. Kuvassa yhtiöiden toimitusjohtajat Toni Hemminki ja Mika Pohjonen (oik.). LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI 
    Uutiset
    13.7.201616:54
    STT

    Fennovoiman suunnitelma käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmaksi on tarpeeksi laaja, arvioi työ- ja elinkeinoministeriö (TEM).

    Ministeriö totesi tiistaina, että Fennovoiman kesäkuussa jättämä arviointiohjelma täyttää periaatepäätöksen asettaman ehdon. Ohjelman sisältöä ei kuitenkaan ole vielä arvioitu.

    Ehdon täyttyminen merkitsee, että Pyhäjoelle rakennettavan ydinvoimalan rakentamisluvan käsittely jatkuu ministeriössä.

    Loppusijoituspaikkaa ei kuitenkaan ole vielä päätetty. Fennovoiman nimeämiä mahdollisia loppusijoituspaikkakuntia ovat Eurajoki ja Pyhäjoki, joista viime mainittu kumosi tiistaina Ylen mukaan loppusijoituksen.

    Seuraavaksi alkaa Fennovoiman loppusijoitushankkeen ympäristövaikutusten arviointi, kun työ- ja elinkeinoministeriö järjestää julkiset kuulemistilaisuudet käsittelyn aikana Eurajoella ja Pyhäjoella.

    Lupahakemus tulee valtioneuvoston päätettäväksi aikaisintaan vuonna 2018.

    Artikkelin aiheet
    Fennovoima
    ydinvoima
    loppusijoitus
    Pyhäjoki
    Eurajoki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle