• Nobelin rauhanpalkinto Mukwegelle ja Muradille seksuaalisen väkivallan vastustamisesta

    Ehdolla rauhanpalkinnon saajaksi oli tänä vuonna yhteensä 331 henkilöä tai järjestöä.
    Denis Mukwege. LEHTIKUVA/AFP
    Denis Mukwege. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    5.10.201814:29
    STT

    Nobelin rauhanpalkinnon saavat kongolainen lääkäri Denis Mukwege ja irakilainen ihmisoikeusaktivisti Nadia Murad taistelusta seksuaalisen väkivallan käyttöä vastaan konflikteissa.

    Irakin jesidivähemmistöön kuuluva Murad oli äärijärjestö Isisin vankina ja joutui useita kertoja raiskatuksi. Vapauduttuaan hän ryhtyi edistämään ihmisoikeuksia ja on muun muassa toiminut ihmiskauppaa vastaan.

    Mukwege on hoitanut sairaalassaan Kongon demokraattisessa tasavallassa tuhansia joukkoraiskausten uhriksi joutuneita naisia ja noussut alansa johtavaksi asiantuntijaksi maailmassa.

    Ehdolla rauhanpalkinnon saajaksi oli tänä vuonna yhteensä 331 henkilöä tai järjestöä. Viime vuonna rauhanpalkinnon sai ydinaseiden kieltämiseen tähtäävä Ican-kampanja.

    Presidentti Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon rauhanvälitystyöstään vuonna 2008.

    Rauhanpalkinnot ovat usein herättäneet myös poliittisia kiistoja. Tuorein puheenaihe on ollut Myanmarin (Burman) Aung San Suu Kyi, joka sai palkinnon vuonna 1991 maansa sotilashallintoa sitkeästi vastustavana oppositiopoliitikkona. Häntä on arvostelu siitä, ettei hän ole valtaan päästyään selkeästi tuominnut rohingya-muslimien vainoa kotimaassaan.

    Kerran myönnettyä rauhanpalkintoa ei kuitenkaan voida perua.

    Palkinnon saajan valitsee Norjan parlamentin eli suurkäräjien nimittämä viisihenkinen komitea. Palkinto on arvoltaan yhdeksän miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 861 000 euroa. Se luovutetaan saajalleen juhlallisesti Oslossa 10. joulukuuta.

    Muut Nobel-palkinnot jaetaan samana päivää Tukholmassa. Tänä vuonna poikkeuksen tekee kirjallisuuspalkinto, jota ei jaeta ollenkaan Ruotsin akatemiaa ravistelleen hyväksikäyttöskandaalin takia.

    Lähteet: The Nobel Prize, NTB, AFP, TT

    Artikkelin aiheet
    Nobelin rauhanpalkinto
    Denis Mukwege
    Nadia Murad
    seksuaalinen väkivalta
    ihmisoikeudet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria