• IL: Oikeuskansleri tutkii Orpon roolia myös Valmet Automotiven ostossa

    Autotehtaan pelastamisesta hyötynyt osaomistaja on tukenut kokoomusta avokätisesti.
    Pääministeri Petteri Orpo. Kuvituskuva.
    Pääministeri Petteri Orpo. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    17.7.202614:25
    Taneli Laine

    Oikeuskanslerille on tehty kolme kantelua, jotka koskevat pääministeri Petteri Orpon (kok.) mahdollista esteellisyyttä Valmet Automotiven pelastusjärjestelyssä, kertoo Iltalehti.

    Oikeuskansleri Janne Salminen kertoo Iltalehdelle pyytäneensä Orpolta ja valtioneuvoston kanslialta selvitystä asiasta.

    Kantelut liittyvät vuoden 2025 rahoitusjärjestelyyn, jossa valtio hankki 79 prosentin omistusosuuden Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaasta noin 120 miljoonalla eurolla. Toiseksi omistajaksi jäi vuorineuvos Ilpo Kokkilan sijoitusyhtiö.

    Järjestely pelasti tehtaan lisäksi myös Kokkilan liiketoimet.

    Asia on herättänyt kysymyksiä, koska Kokkila on tukenut kokoomusta ja sen ehdokkaita yli 120 000 eurolla vuodesta 2011 lähtien, mukaan lukien myös Orpoa. Valmet Automotiven pelastamisesta päätettiin valiokunnassa, jota Orpo johti.

    Orpo on korostanut, ettei nähnyt perusteita jäävätä itseään päätöksenteosta, koska vaikutus vaalirahoitukseen oli hänen mukaansa vähäinen.

    Iltalehti: Petteri Orpo: Uusi sotku Garden Helsingin rinnalle

    Lisää aiheesta
    • Petteri Orpo saa kokoomusvaikuttajilta edelleen vahvan tuen.

      Politiikka | Maakuntien tavoitetut kokoomusvaikuttajat puolustavat Orpoa – ”myrsky vesilasissa”

      Tilaajalle
    • Kokoomusvaikuttajat ovat lobanneet pääministeri Petteri Orpoa Helsingin hallihankkeessa.

      Politiikka | Kokoomusareena käy kalliiksi ‒ kokoomukselle

    • Valtioneuvosto välitti Orpon nimissä kirjoitetun pitkän lausunnon hallihanke Garden Helsingistä. Orpo on lomalla, eikä ole vastannut viestinten kommenttipyyntöihin tällä viikolla.

      Politiikka ja talous | Orpo kommentoi Garden-tukea – Vapaavuori pyysi viestillä "runttausta"

    Artikkelin aiheet
    Petteri Orpo
    Valmet Automotive
    oikeuskansleri
    esteellisyys
    kokoomus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa