• Lomitusleikkauksista ollaan luopumassa

    Uutiset
    20.10.201416:00
    Jukka Koivula

    Hallitus on edellyttänyt asettamaltaan lomitustyöryhmältä yhteensä viiden miljoonan euron suuruisia lisäleikkauksia lomitukseen.

    Lomituksesta on tällä hallituskaudella kuitenkin jo leikattu yli asetetun lisäleikkaustarpeen.

    ”MTK:n aloitteesta Mela laski hallituksen aikaisempien leikkausten vaikutukset lomitukseen ja niiden säästötoteumaan. Kävi ilmi, että lomituksesta on itse asiassa jo leikattu huomattavasti enemmän kuin mitä meiltä on edellytetty”, kertoo MTK:n maaseutuyrittäjyysjohtaja Timo Sipilä.

    Kaavailluista lisäleikkauksista ollaan nyt suurella todennäköisyydellä luopumassa.

    ”Esitystä lisäleikkauksista ei ole annettu eduskunnalle, eikä sitä näillä näkymin olla enää antamassakaan. Aiemmat leikkaukset lomitukseen ovat niin tuntuvia, että ministeriö on taipumassa”, Sipilä kertoo.

    Suunnitelmissa oli puuttua tiettyihin sijaisapuperusteisiin lomitusjärjestelmässä sekä ilmeisesti myös rajoittaa muilla keinoin lomituspalveluja saavia tahoja.

    ”Periaatteellisesti on erittäin tärkeää, ettei tähän työhyvinvointipalveluun puututa. Kaikkialla muualla yhteiskunnassa työhyvinvointiin pyritään päinvastoin satsaamaan lisää”, Sipilä painottaa.

    EU:n valtiontukisäännökset eivät myöskään saa rajoittaa suomalaista sosiaaliturvaa eikä niillä saa puuttua suomalaiseen lomitusjärjestelmään, maaseutuyrittäjyysjohtaja kertoo.

    JUKKA KOIVULA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lomitusleikkaukset
    maatalouspolitiikka
    hallitus
    MTK
    lomitusjärjestelmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria