• Keskustan Kalli vaatii Kela-kyytien järjestämiseen uudistusta

    Eeva Kallin mukaan nykyinen kilpailuttamismalli on huono sekä asiakkaille, että yrittäjille.
    Keskustan Eeva Kallin mukaan nykyisessä kelakyytien järjestämisessä on useita ongelmia. Kuvituskuva.
    Keskustan Eeva Kallin mukaan nykyisessä kelakyytien järjestämisessä on useita ongelmia. Kuvituskuva. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    16.1.202220:45
    Hermanni Härkönen

    Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli kritisoi kannanotossaan nykyistä kilpailutukseen perustuvaa Kela-jyytien järjestämismallia.

    "Taksin saamisessa ajallaan on vakavia ongelmia etenkin maaseutualueilla, mutta tyytymätöntä palautetta on tullut myös kaupungeissa asuvilta asiakkailta. Tieto on huolestuttava, sillä kyse on usein elintärkeistä matkoista terveydenhuoltoon", Kalli kirjoittaa tiedotteessaan.

    Kallin mukaan myös yrittäjät ovat kokeneet mallin ongelmalliseksi ja kyydit monin paikoin huonosti kannattaviksi.

    "Tämä on mahdoton tilanne. Emme voi olettaa, että taksiyrittäjät maksavat siitä, että saavat kuljettaa asiakkaitaan."

    Kalli kertoo, että nykyisessä mallissa taksi voi viedä asiakkaan ensin pitkän matkan päähän vastaanotolle. Vaikka toimenpide ei kestäisi kauaa, sama taksi ei välttämättä voi kuljettaa asiakasta takaisin.

    Tällöin taksi joutuu ajamaan pitkän paluumatkan tyhjänä takaisin asiakkaan tullessa hetken päästä toisella taksilla perästä.

    Kela on jo esittänyt sosiaali- ja terveysministeriölle järjestämismallin muuttamista, mitä Kalli pitää hyvänä.

    Odotan sosiaali- ja terveysministeriön tarttuvan Kelan esitykseen ja näkevän mallin päivitystarpeet. Rekisteröintimenettely voisi tarjota paremman hinnan ja paremmat edellytykset toiminnan kehittämiseen."

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle