• Kreikan velkakriisi vie EU:ta liittovaltion suuntaan

    Euron pelastamiseksi tehdyt toimet johtavat EU:ta yhä pitemmälle liittovaltion suuntaan, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Aki Kangasharju ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen arvioivat.
    Uutiset
    2.8.201115:57
    MT toimitus

    Tiilikaisen mielestä kehitys on perusteltu. ”EU:ssa kokeiltiin mallia, jossa on yhteinen raha muttei yhteistä talouspolitiikkaa. Nyt vahvistuu suunta, jossa unionin valtaa lisätään.”

    ”Puhdasoppiseen liittovaltioon siirtyminen ei kuitenkaan ole poliittisesti mahdollista, sille ei ole kansalaisten tukea.”

    Kangasharjun mukaan yhteisen rahapolitiikan rinnalle rakennetaan nyt yhteistä finanssipolitiikkaa. ”Se on hyvin selkeää liittovaltiokehitystä, kun veronmaksajia yhdessä maassa pelastetaan toisten maiden rahoilla”, hän sanoo.

    Kangasharju uskoo euron pelastuvan, mutta eri asia on, jatkaako Kreikka euroalueessa.

    ”Vaikka Kreikka eroaisi, ei euroalue hajoa. Lyhyellä tähtäimellä se olisi kallista, mutta pitkällä aikavälillä vaikutukset olisivat positiiviset. Kreikan ero vähentäisi liittovaltiokehityksen tarvetta.”

    PTT:n ekonomistin Janne Huovarin mukaan Kreikan irtautumisen seurauksia ei voi ennakoida.

    ”Suomen osuus Kreikan lainoista on 1,4 miljardia euroa. Se kannattaisi nähdä investointina vakauteen. Euron vaikeudet tulisivat huomattavasti kalliimmaksi.”

    Kreikan nykyinen kriisi on pahempi kuin Suomen 1990-luvulla.

    Artikkelin aiheet
    kreikan velkakriisi
    euroalue
    Euroopan unioni
    liittovaltiokehitys
    talouspolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle