• HS: Yli puolet Maavoimien uusista kuljetushelikoptereista jatkuvasti poissa käytöstä

    Uutiset
    30.1.201509:18
    MT toimitus

    Yli puolet Maavoimien hankkimista uusista NH90-kuljetushelikoptereista on jatkuvasti poissa käytöstä, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Kopterit ovat joko huollossa, korjattavana tai päivitettävänä.

    Lehden mukaan viime vuonna tilanne oli välillä jo niin paha, että vajaasta paristakymmenestä kopterista vain kolme oli käytössä.

    Maavoimien ilmailun päällikkö Tuure Lehtoranta myöntää, ettei asia ole mikään ylpeydenaihe. Hänen mukaansa armeija pyrkii nostamaan käyttöasteen 50 prosenttiin.

    Helsingin Sanomien mukaan NH90-helikopterien käytössä on ollut ongelmia myös muissa maissa.

    Suomi tilasi 20 kuljetuskopteria vuonna 2001NH Industries-yhtiöltä. Aikataulu on viivästynyt, minkä vuoksi yhtiö maksaa Suomelle korvauksia.

    NH90-kopterien käyttöä on heikentänyt varsinkin se, että niiden osien huolto vie aikaa.

    Artikkelin aiheet
    Maavoimat
    NH90-helikopteri
    puolustusvoimat
    huolto
    ilmailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria