KITTILÄ
Lapin käsitöiden tekotaito on kulkenut Eiran suvussa polvelta toiselle. Opit siirtyivät Reijo Eiralle hänen tätiensä kautta.
”Tädit tekivät aikoinaan kaikkia Lapin käsitöitä, kuten nutukkaita, säpikkäitä ja peskejä”, kertoo Eira.
Lähes 70 vuotta sitten 9-vuotias Reijo teki itselleen ensimmäiset nutukkaat. Hän oli juuri palannut Kittilän Kiistalaan Ruotsin evakkoreissulta.
”Eivät ne aivan nutukkailta näyttäneet, mutta asiansa ajoivat”, Eira muistelee.
Oikeammin kengät olivat kallokkaat, sillä ne oli tehty poron kallonahasta. Lapin sodan jälkeinen materiaalipula kuritti jälleenrakentajia. Sota oli verottanut myös porokarjaa.
”Nahkoja oli tuohon aikaan vaikea saada, kun itsellä ei ollut poroja. Porojen kalloja onnistuimme kuitenkin saamaan.”
Nykyisin Eira ostaa tarvitsemansa nahkan poromiehiltä ympäri Lappia. Pari nutukkaita syntyy kunturasta eli yhden poron koivista. Koipinahka sopii parhaiten nutukkaiden tekoon, sillä siitä saa muokattua tarpeeksi pehmeää.
”Parhaimpana vuonna olen ostanut 700 kunturaa. Viime vuonna ostin 120 kunturaa”, Eira kertoo.
Valkoisten porojen eli valkkojen nahka on arvokkaampaa kuin tavallisten harmaanruskeiden. ”Valkot saa poromiehiltä vain vahingossa ja hinta voi olla yli kymmenkertainen tavallisen värisiin verrattuna”, kertoo Eira.
Nutukas koostuu kahdeksasta eri osasta, jotka on leikattu juuri tietystä kohtaa koipea. Hukkapaloja ei jää nimeksikään.
Sulatetut koivet nyljetään ja nahka kääritään sanomalehteen suolan ja alunan kanssa. Aluna on parkitusaine, joka irrottaa kesin eli kalvot ja jänteet. Suolan vaikutuksesta karva pysyy kiinni nahassa. Nahka saa olla sen jälkeen rauhassa, ja mitä pidempään, sen helpommin näskäys onnistuu.
Näskäyksessä nahan sisäpinta raaputetaan puhtaaksi rasvasta ja kesistä jiekiöllä. Jiekiö on näskäykseen suunniteltu työväline, jossa on s-kirjaimen muotoinen päästä teroitettu rauta. Käsittelyssä pitää olla varovainen, ettei nahkaan tule reikiä.
Sen jälkeen nahat parkitaan eli kypsytetään pajunparkista keitetyssä parkkivedessä. ”Pajut kannattaa kuoria keväällä, kun kuori irtoaa helposti”, neuvoo Eira.
Parkituksen jälkeen nahat näskätään uudestaan, kunnes ne saadaan toivotun pehmeiksi.
Nutukkaiden ompeluun menee toista päivää. Palat neulotaan yhteen karvapuoli sisälle päin, jotta saumat eivät jää näkyviin.
”Pohjakappaleissa karvat ovat eri suuntiin, ettei kenkä luista”, selittää emäntä Enna Isojärvi.
Eira kertoo omineensa leikkauksen ja pehmityksen, mutta Isojärvi ompelee siinä missä Eirakin. Ompeluun käytetään suutarilta ostettua vahalankaa.
Lopuksi valmiit nutukkaat kastellaan ja käännetään oikein päin.
Vieläkö nutukkaisiin sitten laitetaan heiniä lämmikkeeksi?
”Joku vanhempi poromies saattaa laittaa nutukkaisiin heinät, mutta nykyisin käytetään enimmäkseen pohjallisia”, Eira kertoo.
”Kenkäheinäksi kelpaavat saraheinät, jotka on muokattu langanpehmeiksi. Siten ne eivät murene”, kertoo Isojärvi. ”Heinät piti suolata, pehmittää, pestä ja taas pehmittää.”
Kysyntää nutukkaille on ollut viime vuosina melko tasaisesti. ”Kun nutukkaita on tehnyt yli 65 vuotta, ei niitä tarvitse markkinoida”, naurahtaa Eira.
”Safariyrityksille nutukkaita menee paljon. Ostavat kymmenen paria kerralla.”
Kaukaisimmat Eiran tekemät nutukkaat ovat tiettävästi Japanissa. Suurimmat nutukkaat ovat olleet kokoa 52. Ne tehtiin ison härän koivista.
Härän paksu nahka kestää parhaiten kulutusta. ”Nykyisin hiekoitetut tiet tahtovat katkoa karvaa”, kertoo Eira.
Isojärvi neuvoo vaihtamaan välillä jalkaa nutukkaissa, ettei isovarvas tule näkyviin.
LAURA KYLMÄMAA