• Kesko pettyi alkuvuoden ruokakauppaan

    K-ruokakaupat menettivät edelleen markkinaosuuttaan ruuan myynnistä alkuvuonna, ja yhtiö hakee nyt uusia keinoja pärjätä markkinakilpailussa. Ruokakauppaan sidottu pääoma tuottaa yhä kuitenkin paremmin kuin muut toimialat.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    25.4.201317:10
    MT toimitus

    Kesko-konsernin liikevaihto tammi–maaliskuussa painui 2 159 miljoonaan euroon. Myynti kasvoi ruokakaupassa mutta laski muilla toimialoilla.

    Yhtiön voitto ennen veroja putosi 16 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 25 miljoonaa euroa.

    Yhtiö menetti pääjohtaja Matti Halmesmäen mukaan yhä osuuttaan ruokakaupassa.

    K-ruokakauppojen myynti kasvoi vain 1,5 prosenttia vuodentakaisesta, vaikka hinnat nousivat ja alan kokonaismyynti lisääntyi 3,5 prosenttia.

    ”Emme ole tyytyväisiä ruokakauppaan, vaan aiomme hakea uusia keinoja markkinakilpailuun.”

    Keskon sijoittaman pääoman tuotto on silti selkeästi paras juuri ruokakaupassa. Siihen sidottu pääoma on tuottanut omistajilleen liki 23 prosentin korkoa viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana.

    Artikkelin aiheet
    Kesko
    ruokakauppa
    tulokset
    markkinaosuus
    kauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria