• Viikonloppuna Suomi jakautuu kahtia sään puolesta

    Korkeapaineen selänne tuo enimmäkseen poutaista säätä maan eteläosaan. Sateita- ja sadekuuroja sekä runsasta pilvisyyttä on tiedossa puolestaan pohjoiseen.
    Etelässä sää on viikonloppuna enimmäkseen poutainen ja aurinkoinen. Lämpötila nousee laajalti 20 asteen tuntumaan, sunnuntaina muutaman asteen ylikin.
    Etelässä sää on viikonloppuna enimmäkseen poutainen ja aurinkoinen. Lämpötila nousee laajalti 20 asteen tuntumaan, sunnuntaina muutaman asteen ylikin.  Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Sää
    7.8.202618:15
    Petteri Pyykkö

    Pienialainen matalapaine tuo paikoin runsaita sateita Etelä-Lapin ja Oulun seudun suunnalle. Matala nostattaa myös tuulia Perämerellä ja sen rannikkoalueilla. Puuskat saattavat osin myös maa-alueilla yltyä 15 metriin sekunnissa ja paikalliset tuulivahingot ovat mahdollisia etenkin Oulun eteläpuolella.

    Etelässä sää on viikonloppuna enimmäkseen poutainen ja aurinkoinen. Lämpötila nousee laajalti 20 asteen tuntumaan, sunnuntaina muutaman asteen ylikin. Lännenpuoleinen tuuli on etenkin päivisin kohtalaista ja maasto jo monin paikoin verrattaen kuivaa. Maastopalovaroitus laajenee todennäköisesti kaikkiin etelärannikon maakuntiin viikonlopun aikana.

    Maan keskivaiheilla liikkuu etenkin sunnuntaina paikallisia kuurosateita ja pilvisyys on koko viikonlopun ajan tyypiltään vaihtelevaa. Keskimäärin idässä pilvisyys on länttä runsaampaa. Sunnuntaiksi parinkympin lämpötilat leviävät myös maan keskiosaan.

    Maanantaiksi lännestä on saapumassa laaja matalapaineen, joka ennusteen mukaan tuo sateita ja puuskaista tuulta koko maahan.

    Petteri Pyykkö

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Maastopalovaroitus laajenee todennäköisesti kaikkiin etelärannikon maakuntiin viikonlopun aikana.
    Maastopalovaroitus laajenee todennäköisesti kaikkiin etelärannikon maakuntiin viikonlopun aikana. 
    Artikkelin aiheet
    sää
    korkeapaine
    matalapaine
    sadekuuro
    maastopalovaroitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita