• Jyty yhtyy palkkavaatimuksiin – "julkinen sektori ei voi jäädä jälkeen"

    Ero vientialoihin tarkoittaisi, että naisten ja miesten palkkaerot kasvaisivat, Maija Pihlajamäki sanoo.
    Jytyn jäseniä ovat muun muassa maatalouslomittajat. Kuvan lomittaja ei liity juttuun.
    Jytyn jäseniä ovat muun muassa maatalouslomittajat. Kuvan lomittaja ei liity juttuun. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    24.5.201713:58
    Eija Mansikkamäki

    Palkankorotusvaatimukset laajenevat julkisella puolella. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty katsoo, että nyt on paikata julkisen puolen palkkakuoppaa.

    "Antaa vientialojen olla vetureita, mutta julkinen sektori ei voi jäädä jälkeen. Se tarkoittaisi myös naisten ja miesten palkkaerojen kasvamista", Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki sanoo.

    Julkinen sektori on naisvaltaista ja vientialat, kuten teknologia-, kemian- ja metsäteollisuus miesvaltaisia.

    Jytyn liittovaltuusto on parhaillaan koolla Helsingissä. Pihlajamäen mukaan Jyty hakee palkankorotuksissa joko pelkästään euromääräisiä korotuksia tai prosenttien ja eurojen sekalinjaa.

    "Yleensä emme vaadi prosentteja, vaan suoraan eurosummia, koska prosentit tuovat meidän palkoistamme laskettuna niin pieniä summia."

    Opettajia edustava akavalainen OAJ avasi julkisen puolen pelin puhumalla "sadoista euroista" ja uhkaamalla lakolla.

    "Ennen kaikkea odotamme, että yksityiseltä sektorilta alkaa löytyä työpaikkoja. Julkisen sektorin lomarahojen leikkauksilla ja työnantajamaksujen alennuksilla tuettiin yrityksiä, jotta syntyisi työpaikkoja, mutta eipä ole näkynyt", Pihlajamäki sanoo.

    Hän muistuttaa, että Jytyn jäsenen 2 500 euron keskipalkasta 30 prosentin lomarahaleikkaus vie satoja euroja.

    "Ei sillä lopulla kauheasti suunnitella kesäloma- tai Puuhamaa-reissuja."

    Jyty neuvottelee kuntien, kirkon ja yksityisten työnantajien kanssa yhteensä 17 työehtosopimusta, muun muassa Faban, Tapion ja Riistakeskuksen kanssa, ja edustaa myös muun muassa maatalouslomittajia. Sopimukset ovat voimassa vuoden 2018 tammikuun loppuun, joten Jyty ehtii katsoa muiden sektoreiden neuvottelutulokset ennen omaansa.

    Artikkelin aiheet
    Jyty
    palkkaneuvottelut
    julkinen sektori
    naisten ja miesten palkkaero
    OAJ
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena