• Hallituspohjan selvittely alkaa tänään

    Uutiset
    21.4.201510:19
    MT toimitus

    Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän on määrä käydä tänään ensimmäiset keskustelut hallituspohjasta.

    Hallitustunnustelijaksi todennäköisesti nimettävä Sipilä kertoi eilen tiedotustilaisuudessa olleensa yhteydessä kaikkiin puoluejohtajiin.

    "Kaikki ovat lähteneet avoimin mielin, kukaan ei ole sanonut, ettei kiinnosta."

    Hallituspohjan on määrä olla tiedossa vapun jälkeen.

    Puolueiden päättävistä elimistä tänään kokoontuu ainakin kokoomuksen puoluehallitus. Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb kieltäytyy spekuloimasta hallituspohjaa.

    "Pitää löytää yhteinen sävel ja luottamus, millä tavalla saadaan lisää työpaikkoja ja kasvua tähän maahan, väistyvä pääministeri sanoi tiedotustilaisuudessaan eilen."

    SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoi haluavansa katsoa rauhassa Sipilän yhteydenoton ennen kuin puhuu paikasta hallituksessa tai oppositiossa. Rinteen mukaan olisi kuitenkin hankalaa nähdä kokoomus ja SDP samassa hallituksessa viime kuukausien yhteistyön perusteella.

    Perussuomalaisten Timo Soini pysyi eilen poissa julkisuudesta. Hän kuitenkin viestitti STT:lle olevansa käytettävissä tänään.

    Myöhemmin tällä viikolla edessä on vaalituloksen vahvistaminen ja eduskuntaryhmien järjestäytyminen.

     

    Artikkelin aiheet
    hallitusneuvottelut
    Juha Sipilä
    Keskusta
    Kokoomus
    hallituspohja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle