• Kepparitallille kulttuuripalkinto

    Uutiset
    23.12.201315:00
    MT toimitus

    Ensimmäisen valtakunnallisen Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun voittivat oululaiset sisarukset Linnea, Juulia ja Emilia Laatikainen.

    Kilpailussa lapset ja nuoret ideoivat uusia käyttötarkoituksia rakennuksille. Laatikaisen siskokset ideoivat uuden käyttötarkoituksen omalle leikkimökilleen. Kilpailutyö oli havainnollinen, moni-ilmeinen ja toteutuskelpoinen.

    Yksittäisistä piirustuksista alkanut työ paisui tyttöjen innostuessa tehtävästä ja muuntui lopulta julkiseksi Eläköön leikkimökki -blogiksi. Idea nimenomaan oman leikkimökin muuntamisesta uuteen käyttöön, keppihevosten talliksi, ilahdutti palkintoraatia.

    ”Kilpailutyömme ensimmäinen idea oli muuttaa leikkimökki kepparitalliksi. Sen toteutimme käytännössäkin. Ideoita alkoi virrata lisää, joten suunnittelimme leikkimökin elämänkaaren”, tytöt kirjoittavat blogissaan.

    Kilpailun raati jakoi myös neljä kunniamainintaa, jotka menivät Valtimoon, Kuortaneelle, Helsingin Viikkiin ja arkkitehtuurikoulu Arkkiin.

    Kilpailu on osa Euroopan neuvoston Euroopan kulttuuriympäristöpäivät -hanketta joka aiemmin oli Euroopan rakennusperintöpäivät. Esimerkkejä kilpailutöistä on verkkonäyttelyssä www.rakennusperinto.fi -sivustolla. MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kulttuuriympäristön tekijät
    kulttuuripalkinto
    kepparitalli
    leikkimökki
    lapset ja nuoret
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle