• Kysely: Kun auto sammuu tien poskeen, nainen soittaa puolisolleen

    Auton rikkouduttua monet naiset soittavat puolisolleen siinä, missä useammat miehet pyrkivät itse selvittämään huoltokirjasta vikaa tai soittavat hinauspalveluun.
    Uutiset
    23.11.201520:55
    Liisa Yli-Ketola

    Naisten ja miesten erilainen käytös selviää vakuutusyhtiön teettämästä lokakuussa tekemästä kyselytutkimuksesta.

    Tienpenkalle joutunutta helpottaa, jos hänen puhelimeensa on tallennettu tiedot auton vakuutuksesta ja vakuutusyhtiön vahinkopalvelunumerot.  

    POP Vakuutus teetti kyselyn, johon vastasi tuhat suomalaista eri puolilta maata.

    Moni nainen luottaa miehiseen apuun, sillä kyselyyn vastanneista jopa 44 prosenttia kertoi soittavansa ensimmäiseksi puolisolleen. Tien vierestä tehtiin soittoja myös isälle, pojalle tai tuttavalle.

    Vain 18 prosenttia naisvastaajista kertoi ensin yrittävänsä selvittää käyttöohjeiden avulla vikaa ja 13 prosenttia sanoi soittavansa ensimmäiseksi hinauspalveluun.

    Miehet ovat omatoimisempia auton jättäessä tielle, sillä heistä liki kolmannes vastasi yrittävänsä selvittää itse vian syytä auton käyttöohjeista. Neljännes vastaajista otti ensin yhteyttä hinauspalveluun.

    Moni mies ei kerro matkan katkeamisesta vielä tässä vaiheessa puolisolleen, sillä miehistä vain 4 prosenttia sanoi soittavansa ensin hänelle.

    Vanhemmat nuoria omatoimisempia

    Vastaajien ikä näyttäisi vaikuttavan jonkin verran toimintatapaan. 18–29-vuotiaista vastaajista soittaa puolisolleen ensimmäisenä 35 prosenttia.

    Yhtä usea yrittää selvittää vian syytä itse tai soittaa hinauspalveluun.

    Sen sijaan 60–65-vuotiaista vastaajista jopa puolet kertoi ensin soittavansa hinauspalveluun tai selvittävänsä omatoimisesti vikaa. Heistä vain 14 prosenttia soittaa ensin puolisolleen.

    "Tutkimuksen tulokset ovat hieman yllättäviä, sillä nimenomaan nuoret vastaajat soittavat vahinkotilanteessa puolisolleen, ja vanhempi ikäluokka on omatoimisempaa ja suhtautuu tilanteeseen rauhallisemmin. Kokemus on todennäköisesti opettanut heitä toimimaan vahinkotilanteessa itsenäisesti", pohtii Jani Engberg POP Vakuutuksesta.

    Autovakuutusasiat hoitaa perheissä yleensä mies, joten he ovat usein naisia paremmin perillä autovakuutusten sisällöstä. Autovakuutukseen voi sisältyä esimerkiksi hinauspalvelu, joka on hyvä olla kaikkien autolla ajavien tiedossa.

    "Jokaisen autoilijan olisi hyvä ottaa selvää etukäteen, minkälainen vakuutus autolla on ja miten vahinkotilanteessa kannattaa toimia."

    Lisäksi puhelimeen kannattaa laittaa valmiiksi tärkeitä numeroita, joihin voi vahinkotilanteessa soittaa. Myös auton hansikaslokerosta on hyvä löytyä nämä tiedot, koska autolla voi olla perheessä useampia kuljettajia.

    Artikkelin aiheet
    kysely
    sukupuolierot
    autot
    POP Vakuutus
    vakuutukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle