• Ruokaa ilmasta ja sähköstä – ihmisruokaan vielä pitkä matka

    VTT:n laboratoriossa Espoossa on rivi pieniä sähköreaktoreita. Niihin syötetään hiilidioksidia ja sähköä ja tuotetaan solumassaa, mikä muistuttaa käsiteltynä kuivahiivaa. Ihmisruoka siintää vasta vuosikymmenten päässä.
    Diplomityöntekijä Mikko Wuokko Aalto-yliopistosta kasvatti mikro-organismeja sähköllä puoli vuotta. ”Lopussa saatiin yllättävänkin hyviä kasvutuloksia”, hän kertoo.
    Diplomityöntekijä Mikko Wuokko Aalto-yliopistosta kasvatti mikro-organismeja sähköllä puoli vuotta. ”Lopussa saatiin yllättävänkin hyviä kasvutuloksia”, hän kertoo. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    19.11.201619:00
    Paula Liesmäki

    Saisiko ruokaa tuotettua ilmasta ja sähköstä?

    Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto tutkivat Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa, miten hiilidioksidi ja sähkö saataisiin muunnettua rehuksi ja ihmisruuaksi.

    VTT:n laboratoriossa Espoossa kasvatetaan yksisoluproteiinia bioreaktorissa hiilidioksidilla ja uusiutuvalla sähköllä.

    Alustavien tutkimusten mukaan proteiinin kilohinnaksi tulisi noin viisi euroa. Soijaproteiiniin verrattuna hinta on vielä viisinkertainen, kertoo johtava tutkija Juha-Pekka Pitkänen.

    Pienissä sähköreaktoreissa lilluu ravintoliuosta ja bakteereja. Reaktoriin syötetään hiilidioksidia. ”Hiilen lähde saadaan ilmasta, se on ilmaista”, sanoo Pitkänen.

    Knallgas-maaperäbakteerit tarvitsevat kasvaakseen vetyä. Siksi reaktoriin johdetaankin sähköä: virta hajottaa liuoksen veden vedyksi ja hapeksi. Vety on sitä helpommin bakteerien käytettävissä, mitä pienempiä kuplat ovat.

    Solumassa kasvaa ja monistuu. Rehukäyttöön massa suodatetaan, iskukuumennetaan ja kuivatetaan. Ajatuksena on, että kuivahiivan näköistä jauhetta voisi käyttää myös ruuanlaitossa.

    Joskus tulevaisuudessa mikrobit voivat ehkä korvata perinteistä maatalouden ruuantuotantoa. Ihmisruoka siintää kuitenkin vuosikymmenten päässä. Realistisempaa on keskittyä nyt rehukäyttöön, sanoo Pitkänen.

    Uutta tutkimuksessa on uusiutuvan energian hyödyntäminen. Aurinkopaneeleista saatava energia syötetään mikrobeille.

    Lappeenrannan teknillisen yliopiston osuus on uusiutuvan energian eli tuuli- tai aurinkovoiman säätäminen ja mallintaminen niin, että bakteerit kasvavat mahdollisimman hyvin, sanoo professori Jero Ahola Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta.

    Laskelmien mukaan prosessin hyötysuhde voisi olla merkittävästi parempi kuin kasveilla ja vähintään sama kuin levillä.

    Artikkelin aiheet
    ruoka teknologia
    VTT
    bioreaktori
    mikrobi
    uusiutuva energia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria