• Viljavuuspalvelunväki marssi ulos

    Uutiset
    20.2.201315:00
    MT toimitus

    Mikkelissä sijaitsevan Viljavuuspalvelun toimihenkilöt marssivat eilen ulos työpaikaltaan vastalauseena yrityksen suunnittelemille irtisanomisille. Jos suunnitelma toteutuu, yrityksen 30 työntekijästä lähes joka kolmas menettää työnsä.

    Yhtiön joulukuussa ostanut Eurofins Scientific Oy on ilmoittanut käynnistävänsä yt-neuvottelut, joiden tavoitteena on vähentää Mikkelin työntekijämäärää yhdeksällä.

    Asiasta kertoi ensimmäisenä Ylen Etelä-Savon uutiset.

    Työntekijät aikovat palata töihin jälleen keskiviikkona aamuvuoron alkaessa.

    Viljavuuspalvelun aiemmin omistaneet Yara Finland ja Nordkalk myivät osuutensa Viljavuuspalvelusta kansainväliselle laboratoriokonsernille, Eurofins Scientific Oy:lle.

    Viljavuuspalvelu tekee muun muassa viljavuusanalyysejä.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    työntekijät
    ulosmarssi
    irtisanomiset
    Eurofins Scientific Oy
    Mikkeli
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria