• viiden vuorokauden sää sää eilen Lähipäivinäsää on epävakaista

    Uutiset
    13.5.201516:00
    MT toimitus

    MATALAPAINEEN ALUE ON lähipäivien aikana Suomen yllä ja sää on epävakaista. Säärintamia vesisateineen liikkuu maamme ylitse, mutta väliin mahtuu myös poutaisempia jaksoja. Pohjoisessa sateen olomuoto voi olla ajoittain myös lunta ja räntää. Jakson lopulla matalapaine väistyy itään ja sää poutaantuu suurimmassa osassa maata.

    PÄIVÄN YLIN LÄMPÖTILA on 6–13, Lapissa keskiviikon jälkeen 1–6 astetta. Yön alin lämpötila on pääosin 0–6 astetta, pohjoisessa sekä jakson lopulla myös maan etelä- ja keskiosan selkeimmillä alueilla voi olla hallaa tai yöpakkasta.

    JAKSON ENNUSTETTU SADEMÄÄRÄ on enimmäkseen 10–30 milliä. Maan länsi- ja pohjoisosassa paikoin 30–50 milliä.

    SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN aikana sää on epävakaista ja melko viileää.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sää
    sääennuste
    matalapaine
    Suomi
    viileä sää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle