• TOIMITTAJALTA Ydinvoimaa sarjatuotantona

    Uutiset
    3.8.201516:00
    MT toimitus

    Fennovoiman ydinvoimalan kohtalo ratkeaa lähipäivinä. Pyhäjoelle haettiin lupaa alun perin yli 1 600 megawatin atomimyllylle. Nyt sinne on ehdolla Rosatomin 1 200 megawatin reaktori.

    Rakenteilla oleva Olkiluodon kolmas ydinvoimala saattaa jäädä kooltaan maailmanennätykseksi. Samanlaiset Arevan 1 600 megawatin laitokset ovat valmistumassa Kiinaan ja Ranskaan, joten ennätyksen voi jakaa kolme kansakuntaa.

    Jättireaktori on osoittautunut kaikkia odotuksia kalliimmaksi ja monimutkaisemmaksi projektiksi.

    Olkiluodossa piti olla valmista jo 2009. Nyt Arevan mukaan OL3:n sähköntuotanto alkaa loppuvuodesta 2018.

    Alun perin OL3:n hinnaksi laskettiin noin kolme miljardia euroa. Nyt hinnan arvioidaan nousevan yli kahdeksaan

    miljardiin euroon.

    Maailman suurimman ydinvoimalan rakentaminen on takkuillut alusta lähtien. Vaikeinta on ollut varmistaa eri turvajärjestelmien riippumattomuus toisistaan.

    Ydinvoimaa alettiin

    hyödyntää sukellusveneissä 1950-luvulla. USS Nautiluksen reaktorin teho oli 10 megawattia.

    Reaktoreiden koko alkoi kasvaa, kun ydinvoimalla ryhdyttiin tekemään sähköä kuivalla maalla.

    Loviisaan 1977 valmistuneen ensimmäisen ydinreaktorin teho oli 440 megawattia. Vuonna 1981 käynnistyi toinen samanlainen.

    Reaktoreiden kokoa kasvattamalla on säästetty sähkön tuotantokustannuksia. Poliittinen paine lisäsi halua suurempaan. Jos lupa irtosi, kannatti rakentaa mahdollisimman suuri.

    Eduskunnan vuonna 2002 tekemä myönteinen periaatepäätös piti olla Olkiluodon kolmannen reaktorin omistajille lupa painaa rahaa.

    Laskelmat pettivät kuitenkin perusteellisesti. Sen seurauksena putosi pohja myös Olkiluodon neljänneltä voimalalta, josta eduskunta teki myönteisen periaatepäätöksen 2010, samaan aikaan kuin Fennovoiman Pyhäjoen voimalasta.

    Teollisuuden Voima joutui ilmoittamaan viime vuonna,

    ettei se pysty jatkamaan OL4-projektia vaaditussa aikataulussa. Näin eduskunnan myönteinen periaatepäätös raukesi. Rahaa OL4:n suunnitteluun omistajilta ehti huveta yli 60 miljoonaa euroa.

    Siinä missä ydinvoiman kustannukset ovat karanneet käsistä, aurinkosähkön hinta on tullut alas.

    Aurinkopaneelit halpenivat jyrkästi, kun niiden sarjatuotanto pääsi vauhtiin Kiinassa.

    Viime vuonna rakennettiin maailmassa melkein 50 000 megawattia lisää aurinkosähköä, EU:ssa 8 000 megawattia. Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi, että vuonna 2050 jopa neljännes maailman sähköstä voi olla aurinkosähköä.

    Jos maailmassa aiotaan tosissaan päästä eroon fossiilisähköstä, ydinvoimaa ei silti kannata sulkea pois vaihtoehdoista.

    Ydinvoimaprojekteissa mallia voisi ottaa aurinkosähköstä ja sarjatuotannosta.

    Fortumin entinen toimitusjohtaja ja nykyinen hallituksen jäsen Tapio Kuula esitti jo muutama vuosi sitten, että yhä suuremmiksi kasvaneiden ja vaikeammin hallittavien ydinvoimaprojektien sijaan pitäisi kehittää nykyistä huomattavasti pienempiä reaktoreita.

    Jos ydinvoimala koottaisiin sarjatuotantona tehdyistä komponenteista, rakentamisen kustannukset ja aikataulu olisivat nykyistä paremmin ennakoitavissa ja hallittavissa.

    Juha Kaihlanen

    juha.kaihlanen@mt1.fi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ydinvoima
    Fennovoima
    Olkiluoto
    aurinkosähkö
    energian tuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle