• Itsenäisyys-päivä sulkee kauppoja

    Uutiset
    5.12.201215:00
    MT toimitus

    Suuri osa kaupoista pitää ovensa kiinni itsenäisyyspäivänä. Pienet, alle sadan neliömetrin kaupat, huoltoasemat sekä haja-asutusalueiden kaupat voivat halutessaan olla avoinna.

    Postit ovat itsenäisyyspäivän aattona keskiviikkona auki iltakuuteen, mutta itsenäisyyspäivänä postit pysyvät suljettuna. Myös pankit pitävät ovensa suljettuina.

    Alkot ovat keskiviikkona auki iltakuuteen ja itsenäisyyspäivänä torstaina kiinni.

    Junat kulkevat itsenäisyyspäivänä sunnuntain aikatauluin. Kaukoliikenteeseen VR tuo kuitenkin muutaman lisäjunan.

    Myös bussit liikennöivät itsenäisyyspäivänä poikkeusaikataulujen mukaan. Matkahuollon mukaan matkustajien kannattaa tarkistaa aikataulut etukäteen. Aikatauluista saa tietoa Matkahuollon verkkosivuilta tai asiakaspalvelusta. STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    itsenäisyyspäivä
    kauppojen aukiolo
    Posti
    Alko
    VR
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle