
Samaa sukupuolta olevien vihkimistä kannattavat ja vastustavat papit perustelevat kantaansa usein samanlaisilla syillä, kertoo tuore väitöstutkimus.
Esimerkkinä samankaltaisuudesta Itä-Suomen yliopiston tutkija Laura Kallatsa mainitsee teologiset syyt, kuten luomiskertomuksen. Hänen mukaansa molemmat puolet vetoavat siihen ja Jumalan tahtoon, mutta poimivat perusteluikseen Raamatusta eri kohdat.
Kyselyyn vastasi 534 pappia, joista noin puolet ilmoitti kannattavansa samaa sukupuolta olevien vihkimistä. Vastustajia oli 40 prosenttia.