• Lännen Median kysely: Enemmistö vastanneista kansanedustajista kannattaa turkistarhausta

    Puolueista ainoastaan vihreiden ja vasemmistoliiton edustajat ovat vahvasti tarhauksen kieltämisen puolella.
    Suomessa on noin 700 turkistilaa.  LEHTIKUVA / Kimmo Mäntylä
    Suomessa on noin 700 turkistilaa. LEHTIKUVA / Kimmo Mäntylä 
    Uutiset
    8.2.202011:02
    STT

    Turkistarhauksen lopettamiselle Suomessa ei näytä olevan eduskunnan enemmistön tukea, kertoo Lännen Median kysely.

    Enemmistö kyselyyn vastanneista kansanedustajista ei kieltäisi turkistarhausta. Turkistuotannon kieltämisen puolella oli 37 prosenttia vastaajista.

    Puolueista ainoastaan vihreiden ja vasemmistoliiton edustajat ovat vahvasti tarhauksen kieltämisen puolella. Muiden puolueiden kyselyyn vastanneista kansanedustajista enemmistö kannatti turkistarhausta.

    Vahvinta tuki on RKP:n ja keskustan edustajilta. Pääministeripuolue SDP:n edustajistakin yli puolet kannatti tarhausta. Myös pääoppositiopuolueiden perussuomalaisten ja kokoomuksen edustajat ovat tarhauksen kannalla.

    Kyselyyn vastasi 104 kansanedustajaa. Vastaavassa kyselyssä toissa vuonna 32 prosenttia kannatti turkistarhauksen kieltämistä.

    Suomessa on noin 700 turkistilaa. Tuotanto menee lähes kokonaan vientiin.

    Artikkelin aiheet
    turkistarhaus
    Lännen Media
    eduskunta
    kysely
    turkistuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle