Valtion omistajaohjaus ei koskaan petä. Aivan yllätyksenä ja tilaamatta tulee esiin asioita, joita ei pitäisi ollenkaan tapahtua.
Viimeisin on Finnairin tapaus. Omistajalla ovat olleet ohjakset löysällä, kun kansallinen lentoyhtiö on etsinyt kurssiaan. Yhtiön hallitus on tehnyt tehtävänsä – luottanut.
Aiemmin muistetaan Fortumin johtajien taivaalliset optiot, jotka tekivät silloisista johtajista rikkaita. Meillä ihmetellään venäläisiä öljypohattoja, jotka lyhyessä ajassa loivat käsittämättömiä omaisuuksia.
Vähän samaa, tosin pienoiskoossa, tapahtui myös Fortumissa. Lähes monopoliasemassa oleva valtionyhtiö maksoi johtajilleen käsittämättömiä korvauksia.
Tästä kaikesta voi syyttää tietysti ahneita johtajia, mutta vielä enemmän lepsua valvontaa. Valvontatehtävä on yhtiön hallituksella, ja sen hallituksen taas määrää maan hallitus.
Valtio on laatinut ohjeet valtionyhtiöissä noudatettavista periaatteista. Oli surkuhupaisaa nähdä, kun ministeri Jyri Häkämies joutui televisiossa toteamaan, että ohjeita ei sitten ole noudatettu. Finnairin päätökset tehtiin Häkämiehen ollessa edellisen kerran ministerinä, mutta hän sai tiedon asiasta vasta nyt – sanomalehdistä.
Valtion omistajaohjauksella on laajempi merkitys kuin aina ymmärretäänkään.
Pörssiyhtiöinäkin valtionyhtiöt edustavat erilaista omistamista. Yhtiöt ovat viime kädessä kansallisomaisuutta, jota hallitus hoitaa.
Valtio on omistajana vakaa ja ennustettava. Valtionyhtiöt toimivat myös toimialoilla, joihin yksityinen sijoitusraha ei hakeudu. Suomen teollinen historia on pitkälti menestyneiden valtionyhtiöiden historiaa.
Jos valtio ei olisi omistanut Imatran Voimaa, Outokumpua, Enso Gutzeitia tai Finnairia, Suomi olisi ihan muuta kuin se on.
Valtio voi kyllä pitkälti edelleen käyttää isännän ääntä yhtiöissään, silloin kun haluaa.
Nykyisellä omistajaohjauksesta vastaavalla ministerillä Heidi Hautalalla oli viimeinen hetki toimia. Tähän asti Hautala on lähinnä puhunut löysiä.
Kun valtionyhtiöissä töpätään, on vastuu viime kädessä ministerillä.